Kymenlaakso |

Vellamo pyrkii asiakaslähtöisemmäksi

Merikeskus Vellamo kerää parannusehdotuksia kävijöiltä ja patistaa henkilökuntaa asiakaspalvelun kehittämiseen. "Haluamme avautua ulospäin", kertoo pilotointijohtaja.

Kuva: YLE / Jani Aarnio

Kotkan Merikeskus Vellamo pyrkii palvelemaan asiakkaitaan paremmin sekä kehittämään johtamis- ja yhteistyömallejaan.

Vellamo on mukana pilottihankkeessa, jossa muun muassa kuullaan asiakkaita parannusehdotusten saamiseksi. Henkilökunta puolestaan keskittyy asiakaspalvelun kehittämiseen omassa työssään.

- Kaikille ei tule päivittäistä asiakkaan kohtaamista, mutta siellä taustalla asiakas aina on. Haluamme avautua ulospäin ja olla kävijöitä varten, Vellamon pilotointijohtaja Sirpa Kantola-Pakkanen sanoo.

Vellamon hanke on osa viime vuonna käynnistynyttä, puolitoista vuotta kestävää "Museot hyvinvoinnin edistäjinä" -kehittämishanketta, jota koordinoi Museovirasto yhteistyössä Sitran sekä Kotkan ja Hämeenlinnan kaupunkien kanssa.

Hanketta varten on koottu asiakasraateja, mutta Sirpa Kantola-Pakkanen kehottaa lähestymään ketä tahansa asiakaspalvelijaa ja keskustelemaan kantasataman kehittämisestä.

Hankkeesta saatava hyöty selviää ensi vuonna. Vellamon pilottihanke kestää syksyn ajan.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä