Ulkomaat |

Venäjän entinen pääministeri ei odota vapauden lisääntyvän

Venäjän entinen pääministeri ja nykyinen liberaali oppositiopoliitikko Mihail Kasjanov sanoo, että Venäjän nykyiseltä valtiojohdolta on turha odottaa maan poliittisen kulttuurin vapauttamista. Kasjanov sanoo, että pääministeri Vladimir Putin on yhä Venäjän tosiasiallinen johtaja yli presidentti Dmitri Medvedevin.

- Vladimir Putin kontrolloi edelleen kaikkia keskeisiä vallan vipuvarsia, sanoo Suomessa tiistaina vieraillut Venäjän entinen pääministeri Mihail Kasjanov.

Kasjanovin mukaan presidentti Medvedevillä ja pääministeri Putinilla ei ole periaatteellisia mielipide-eroja. Presidentti Dmitri Medvedeviä on pidetty edeltäjäänsä liberaalimpana poliitikkona, mutta Kasjanov ei usko, että Medvedev aikoisi muuttaa Venäjän poliittista järjestelmää vapaampaan suuntaan.

- Kuvitelmat, että Medvedevin ja Putinin mielipide-erot voisivat johtaa liberalisoitumiseen, ovat vallanpitäjien luomaa huijausta, Kasjanov sanoo.

Entinen sisäpiiriläinen

Mihail Kasjanov kuului alun perin Venäjän valtaeliitin sisäpiiriin, sillä hän toimi muun muassa valtiovarainministerinä Boris Jeltsinin presidenttikaudella ja pääministerinä Putinin alaisuudessa vuoteen 2004, jolloin Putin erotti hänet.

Nykyisin Kasjanov johtaa Venäjän Kansallisdemokraattisen Liiton nimellä kulkevaa oppositiojärjestöä.

Kasjanov sanoo, että Vladimir Putin on luonut Venäjälle sisäpiiriä hyödyttävän kapitalismin mallin, joka toimii niin sanotun suvereenin demokratian puitteissa eli kansalaisilla ei ole poliittisia oikeuksia.

Kasjanovin mielestä talouskriisi on asettanut Putinin luoman mallin sietämättömiin vaikeuksiin.

- Se ei voinut toimia kauan ja olisi jo itsessään vienyt romahdukseen, mutta nyt siihen liittyvät myös ulkomarkkinoiden ongelmat, Kasjanov sanoo. Se on vienyt monet monet Venäjän suurista yhtiöistä syviin ongelmiin.

- Tilanne on nyt erittäin jännittynyt. Yhtäältä näemme talouden erittäin negatiivisen kehityksen ja toisaalta valtion enemmän tai vähemmän siedettävän rahoitustilanteen, koska öljynhinta on pysynyt edelleen korkeana, Kasjanov sanoo.

Raha esti levottomuudet

Talouskriisin alkaessa Kasjanov ennusti sen aiheuttaman tyytymättömyyden vielä johtavan laajoihin levottomuuksiin. Suuria levottomuuksia ei ainakaan vielä ole puhjennut.

- Levottomuuksia ei ole tullut, koska valtiolla on vielä rahaa syydettäväksi kansalaisille. Syynä on, että öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku tasaantui myöhään keväällä, mikä antoi Venäjän valtiolle pelivaraa, hän arvioi.

Liberaali oppositiopoliitikko Mihail Kasjanov syyttää, että rahojen syytäminen epätehokkaisiin kuluihin vain kansan vihan taltuttamiseksi ei ole käytännöllistä politiikkaa vaan populismia, jota tehdään tulevan kehityksen kustannuksella.

- Talouden ja politiikan monopolisointi yksiin käsiin ei ole ratkaisu vaan tarvitaan politiikan liberalisointia, jotta kansalaiset saataisiin tarvittavien uudistusten taakse.

Lähteet:
YLE Uutiset, Heikki Heiskanen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä