Venäjän puutullien laskulla maltillinen vastaanotto
Metsänomistajien liiton Etelä-Suomen johtaja ei pidä muutosta merkittävänä puukaupan suhteen. Puun ostajat tarkkailevat rauhassa, mitä puutullien lasku saa aikaan Venäjällä.
Puukaupan toimijat suhtautuvat maltillisesti puutullien laskuun. Maailman kauppajärjestön WTO:n odotetaan hyväksyvän Venäjä jäsenekseen kuukauden sisällä, mikä laskee Venäjän raakapuun vientitulleja.
Puun ostajat Stora Enso ja UPM pitävät vaikutusta myönteisenä etenkin koivukuitupuun osalta, sillä sitä ei ole saanut tarpeeksi kotimaan markkinoilta. Sekä UPM:ltä että Stora Ensolta todetaan, että Venäjän liittyminen WTO:hon lisää mahdollisuuksia lisätä puun tuontia Venäjältä. Puun saatavuus ja hinta ratkaisee kuitenkin, mistä puu hankintaan.
- Tämä lisää joustavuutta, jotta voimme tarvittaessa lisätä tuontia Venäjältä. Kotimaa on kuitenkin tärkein hankintalähde, sanoo Stora Enson metsäpäällikkö Jorma Länsitalo.
Tullien laskun vaikutuksia tuonnin lisääntymiseen on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Yhtiöissä odotellaan, mitä muutokset saavat aikaan Venäjällä, eikä suuria muutoksia hankintoihin olla välittömästi tekemässä. Venäjällä hakkuut saattavat lisääntyä, mikä kasvattaisi tarjontaa. Haasteita voi löytyä kuljetuspuolelta.
Kotimaa on tärkein hankintalähde.
- Edellytykset venäläisen puun lisäämiselle paranevat. Aika näyttää, miten logistiikka lähtee siellä toimimaan, toteaa UPM:n Pohjois-Euroopan puuhankinnasta vastaava johtaja Pekka Rajala.
Stora Ensolla puutullien laskusta hyötyvät eniten koivukuitupuuta käyttävät itärajan tehtaat Imatralla ja Uimaharjussa. UPM:llä nähdään Kaukaan ja Kuusankosken tehtaiden hyötyvän muutoksesta eniten hyvien liikenneyhteyksien vuoksi.
Metsänomistajien liiton Etelä-Suomen johtaja Esko Laitinen ei ole kovin huolissaan puutullien laskusta. Hänen mukaansa kotimaan hintoja pystytään pitämään kurissa, jos tuonti Venäjältä kasvaa merkittävästi. Laitisen mukaan markkinat eivät kuitenkaan sotkeudu pahasti, sillä alempaa tullia on rajoitettu niin, että se vastaa kutakuinkin nykyistä tuontia.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
EU-asetus uudistaa autoalan sopimusten arviointia
Autojen valmistajat ja maahantuojat voivat jatkossa hallita eri autobrändien esille tuomista nykyistä enemmän. Suomessa autokauppa jatkuu todennäköisesti niin, että eri automerkkejä myydään edelleen saman katon alla.
Ohitustilanne johti Ahvenkosken kuolonkolariin
Kahden ihmisen hengen vaatíneessa onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa ja puoliperävaunullinen rekka. Onnettomuuspaikan raivaus saatiin päätökseen torstaina iltapäivällä.
Vakava kolari Ahvenkosken sillalla - kaksi kuollut
Ahvenkoskella on tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa on kuollut kaksi ihmistä. Yksi on loukkaantunut vakavasti.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
Ahvenkosken sillalla onnettomuus - liikenne seisoo
Poliisi on paikalla ohjaamassa liikennettä.
Viisikymppiset rynnivät rock-festareille
Konserttijärjestäjät ovat uusien haasteiden edessä. Levybisnes ja markkinat hajaantuvat, musiikkigenrejä tulee jatkuvasti lisää ja festarikävijöiden ikähaarukka on laajentunut teineistä keski-ikäisiin.
Neljän lukion malli vahvoilla Kouvolassa
Kokoomus ja SDP kannattavat Kouvolaan neljää lukiota, Perussuomalaiset säilyttäisivät Elimäen ja Anjalankosken lukiot. Näkemykset Kouvolan tulevasta lukiomäärästä eriävät kuitenkin myös valtuustoryhmien sisällä.
Loisteputki kärähti - Haapa-Kimolan koulu tyhjennettiin
Oppilaat ja henkilökunta ovat jo päässeet takaisin rakennukseen. Syytä sähkölaitevikaan selvitetään.
Pyhtäällä uskotaan matkailun tuovan satoja uusia työpaikkoja
Kaakko kasvuun -ohjelma tähtää 10 000 uuteen työpaikkaan Kotkan-Haminan seudulla. Kunnanjohtaja Olli Nuuttila uskoo, että Pyhtää yltää tavoitteisiin omalta osaltaan.
Yksityisiä lääkäreitä Kotkan hoivakoteihin
Kotkan kaupunki aloittaa liikkuvien lääkäripalveluiden kokeilun kesäkuussa. Lääkäripula on aiheuttanut sen, ettei terveyskeskuslääkärien aika riitä hoivakodeissa asuvien vanhusten hoitamiseen.
