Etelä-Savo |

Veneen vuokrausta tuumataan pitkään

Vuokraveneiden varaajat miettivät nyt tavallista pitempään veneilyn ajankohtaa. Talouden myllerrys heijastuu veneilyynkin.

Saimaa ja vene
Kuva: Yle Etelä-Savo

Saimaan Vuokravenhosta Savonlinnasta kerrotaan, että aiemmin veneiden varaajat ovat olleet selvästi aikaisemmin liikkeellä. Vene on varattu jopa vuosi etukäteen.

Yksityisveneilijöistäkin osa vielä harkitsee veneen laskua vesille, moni paatti viettää vielä aikaansa  talvisäilytyksessä.

Savonlinnalaisyrityksen kaikki matkaveneet on kuitenkin vuokrattu koko heinäkuuksi, kertoo yrittäjä Harri Niskanen. Vuokravenholla on suuri joukko kanta-asiakkaita.

Ulkomaalaisista asiakkaista sveitsiläiset on merkittävin ryhmä. Saksalaisten osuus on vähentynyt eikä venäläisiä asiakkaita juuri ole. Rahaa heillä olisi, mutta pujehdustaitoa puuttuu.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä