Kotimaa |

"Veneilijät ovat fiksua väkeä"

Juhannuksena ihmiset lähtevät merille ja aktivoituvat merellisissä harrastuksissa. Meripelastaja Arto Ponkalan mukaan ihmiset ovat nykyään niin valistuneita, että he pärjäävät merellä hyvin.

Meripelastaja Arto Ponkala
Meripelastaja Arto Ponkalalle on Perämeren vedet tulleet melkoisen tutuksi 30 vuoden meripelastusharrastamisen aikana.

Tornion Meripelastuseuran alus on laskettu vesille heti jäiden lähdettyä. Alusta ei ole vielä tarvinnut käyttää pelastutehtävissä, mutta juhannuksena tilanne todennäköisesti muuttuu.

Ihmiset lähtevät merille ja aktivoituvat merellisissä harrastuksissa.

- Kyllähän se varmaan tarkoittaa sitä, että riski avustustehtävien ilmaantumiseen kasvaa, sanoo meripelastaja Arto Ponkala.

Hyvä näppituntuma

Tornion ja Kemin Meripelastusseurat nostavat aktiivisuuden tasoa juhannuksen alla. Jompikumpi seuroista päivystää koko juhannuksen ajan.

Ihmiset ovat tänä päivänä hirveän valistuneita. Niillä on hyvät varusteet ja navigointivehkeet. Ihmiset ottavat asioista selvää ja  pärjäävät hirveän hyvin nykyään.

- Arto Ponkala

- Juhannus ei sinänsä muuta tämän aluksen tai miehistön toimintaa, sillä avovesikautena päivystämme käytännössä koko ajan, Ponkala mainitsee.

Ponkala on ollut Meripelastuseuran toiminnassa mukana 30 vuotta. Miehellä on aikamoinen näppituntuma siitä, minkälaisia tehtäviä juhannuksena voi olla luvassa.

- Ihmiset ovat tänä päivänä hirveän valistuneita. Niillä on hyvät varusteet ja navigointivehkeet. Ihmiset ottavat asioista selvää ja  pärjäävät merellä hirveän hyvin nykyään, Ponkala kehuu.

Pelastamisesta avustamiseen

Ponkalan mukaan meripelastajien tehtävät ovat vähentyneet oleellisesti ja muuttaneet luonnettaan.

- On kaksi käsitettä, pelastus ja avustus ja se avustus on nykyään oikea sana, kun lähdetään liikkeelle.

Avustustehtävän syy voi olla tekninen vika tai polttoaineen loppuminen. Yleensä avustustehtävästä selviää vähäisillä toimenpiteillä. Tarvittaessa alus hinataan rantaan.

- Korostan edelleen, että ihmiset ovat niin fiksuja, että he kyllä osaavat huolehtia itsestään, Ponkala vakuuttaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä