Pohjanmaa |

Venemessut on tärkeä tapahtuma pohjalaisille venevalmistajille

Viikonvaihteessa käynnistyvillä Venemessuilla on mukana myös useita pohjalaisia venevalmistajia. Messut on päätapahtuma kotimaan venevalmistajille ja se koetaankin erittäin tärkeäksi.

Ajo-oppaalla Jarkko Kaikurannalla on ihanteellinen kesätyö
Ähtärin matkailualueella oli kesä-elokuussa mahdollisuus koeajaa Busterin ja Silverin alumiiniveneitä. Kuva: YLE / Olli Koski

Kotimaan veneväen päätapahtuma alkaa huomenna Helsingissä. Venemessut 2012 avaa ovensa yleisölle iltapäivällä ja veneisiin sekä tarvikkeisiin pääsee tutustumaan reilun viikon ajan.

Terhitec panostaa messuille

Ähtärissä Silver-veneitä valmistava Terhitec on tänä vuonna messuilla mukana aiempaa suuremmalla valikoimalla. Toimitusjohtaja Jarmo Sundin kertoo että messut ovat tilaisuus, jossa saadaan näkymä ensi kesän tilanteesta. Messuilla valmistajat pääsevät kuulemaan myös suoria kommentteja loppuasiakkailtaan. Sundin kertookin, että tapahtuma on venevalmistajille erittäin tärkeä.

Terhiteciltä on nyt yhteensä 40 venettä messuilla. Terhitec on yhteisosastolla Otto Brandtin kanssa, jossa on kaiken kaikkiaan 64 venettä esillä.

Varovaisen positiivinen asenne tulevaan

Terhitecissä suhtaudutaan tulevaan kauteen varovaisen positiivisesti. Toimitusjohtaja Jarmo Sundin kertoo, että kauppiaiden odotukset ovat nyt hetkeen aiempaa myönteisemmät. Lopullinen tilanne selviää kuitenkin vasta kun ostajat lähtevät kaupoille, kertoo Sundin.

Kotimaassa kauppiaiden näkemyksen mukaan tilanne on kohtuullisen hyvä. Jopa siinä mielessä positiivinen, että meillä on paremmat ennakkomyyntiluvut sekä Terhi- että Silver-veneissä kuin viime vuonna tähän aikaan, kertoo Sundin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä