Luonto |

Veracelin puupeltoja vallattu Brasiliassa

Puolitoista tuhatta naista on vallannut osittain suomalaisten omistaman selluyhtiön eukalyptuspeltoja Koillis-Brasiliassa. Brasilian maattomien liikkeen nimiin toimivat naiset vaativat ratkaisua kipeään maattomuusongelmaan.

Naisia osoittamassa mieltään.
1 500 naista osallistui maanvaltaukseen Veracelin puupelloilla. Kuva: Cepedes

Naiset kaatoivat eukalyptuksia ja alkoivat istuttaa tilalle maissia, maniokkia ja papuja. Maattomien liikkeen eli MST:n mukaan viime maanantaina alkanut valtaus ulottuu 1 500 hehtaarin suuruiselle alueelle.

Valtaus on ajoitettu kansainvälisen naistenpäivän tietämiin. Monena vuonna brasilialaisten maattomien maatyöläisperheiden naiset ovat halunneet kiinnittää Brasiliaa vaivaavaan maattomuusongelmaan huomiota naistenpäivän tempauksilla.

Tällä kertaa maattomat toivovat tukea Brasilian uudelta presidentiltä Dilma Rousseffilta, joka kiertää paraikaa Bahían osavaltiosssa.

Naisten tavoitteena on tuottaa ruokaa perheilleen, mutta myös painostaa Veracelia ja Brasilian valtiota ratkaisemaan maattomuusongelma. Väkivaltaa ei toistaiseksi tässä valtauksessa ole käytetty.

Pitkä historia valtauksia

Maattomien liike on ottanut toistuvasti yhteen Veracelin selluyhtiön kanssa. Maattomien mukaan kaikki yhtiön eukalyptuspellot eivät ole laillisilla mailla. heidän mielestään suuryhtiöiden maanhankinta myös haittaa vuosikymmeniä luvattua maareformia.

- Meillä on ennestään maattomien leirejä 8 000 hehtaarilla Veracelin maita. Lisäksi tulee tuorein valtaus, kertoo MST:n Bahían osavaltion johtaja Evanildo Costa puhelimella Eunápolisin kaupungista.

- Nykytilanne vie ihmisiä kaupunkien slummeihin, syventää köyhyyttä ja lopulta lisää väkivaltaa, sanoo Costa. Hänen mukaansa mitään varsinaista keskusteluyhteyttä ei Veracelin ja maattomien välillä tällä hetkellä ole.

Kukaan Veracelista ei halua antaa haastattelua tuoreimmasta valtauksesta. Yhtiön tiedotusosasto kuitenkin vastaa muutamiin kysymyksiin sähköpostilla.

Tiedotusosaston mukaan vallattu alue on kooltaan 210 hehtaaria eikä 1500 hehtaaria. Tiedotusosasto myös väittää, että valtaajien kanssa on keskusteluyhteys, minkä MST kiistää. Osapuolten näkemykset näyttävät olevan hyvin kaukana toisistaan.

Veracelin omistaa puoliksi suomalais-ruotsalainen Storta Enso.

Kyseenalaista mainetta monelta suunnalta

Veracelin puupeltojen vuosia sitten saama, vastuullisesta metsänhoidosta kertova FSC-sertifikaatti on viime aikoina vahvasti kyseenalaistettu. Valitusten vuoksi FSC teetti viime vuoden lopulla tarkastuksen, jossa havaittiin useita rikkomuksia FSC-sääntöjä vastaan.

Keskeiseksi ongelmaksi todettiin yhtiön ja paikallisväestön väliset konfliktit.

Tarkastus ei toistaiseksi ole johtanut Veracelin serttifikaatin peruuttamiseen. Sensijaan Veracelin sertifikaatin myöntäneen SGS-yhtiön sertifioimislupa peruutettiin toistaiseksi.













Lähteet:
YLE uutiset / Jaana Kanninen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä