Etelä-Savo |

Verkkoyhtiössä toivotaan siirtymäaikaa ennen nykyistä suurempia sähkökatkokorvauksia

Järvi-Suomen Energian toimitusjohtaja Arto Pajunen pitää ministeriön suunnitelmia sähkönjakelun varmistamiseksi kokonaisuudessaan kannatettavina. Korvaussummien kasvaminen vaikuttaisi verkon uudistamiseen.

Tykkylunta tarttuneena sähkötolppaan.
Kuva: Pertti Huotari / Yle

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) tapasi sähkön jakeluyhtiöiden ja verkkoyhtiöiden edustajia loppuviikosta. Paikalla oli muun muassa Suur-Savon Sähkön verkkoyhtiön Järvi-Suomen Energian toimitusjohtaja Arto Pajunen. Pajusen mukaan keskustelu eteni hyvin.

- Tapaaminen sujui hyvässä hengessä. Lopputuloksesta eli siitä, että asiakkaat saisivat parempaa sähköä, niin siitä oli kaikilla yksimielisyys. Niin ministerillä kuin muilla paikallaolijoilla.

- Meidän tehtävä on toimittaa asiakkaalle sähköä ja kyllä tämä paketti kokonaisuudessaan tulee koitumaan asiakkaiden eduksi. Toki se nostaa hintoja, mutta kyllä tässä varmasti tulee vastinetta hinnan korotuksillekin.

Keinoista ollaan kuitenkin montaa mieltä. Sähköyhtiöitä patistetaan nopeampiin korjaustoimiin lakimuutoksella, joka nostaisi sähkökatkoista maksettavia korvauksia. Maksimikorvausmäärä nousisi 700 eurosta 2000 euroon.

- Tämä korvausten nosto on kahtaanlainen asia. Mikäli korvausten maksu kasvaa, niin se vähentää mahdollisuuksia verkon uudistamiseen. Pyysimme vielä ministeriä harkitsemaan tämän asian suhteen, sanoo Pajunen.

Toimitusjohtaja toivoo vähintäänkin siirtymäaikaa ennen nykyistä suurempia korvaussummia.

- Näitä verkkoja ehdittäisiin vielä korjata, ennen kuin otettaisiin käytäntöön tämä korkeampi sanktio.

Lakimuutoksen jälkeen korvauksiin tulee kaksi porrasta, 8 ja 12 päivää. Nykyisin korvaussumma ei kasva viiden päivän jälkeen.

Maakaapelointi helpottumassa

Toisaalta maantielain muuttaminen maakaapeloinnin helpottamiseksi otetaan ilolla vastaan

- Se on erittäin tervetullut asia. Tämä on juuri sitä, jota olemme tavoitelleet useamman vuoden ja erittäin hyvä, että ministeri tähän tarttui. Hänhän ilmoitti, että tiehallinnon kanssa olisi päästy jo yhteisymmärrykseenkin.

Sähkönjakelu ja sen varmuus on ollut esillä viime joulun jälkeisten katkojen takia. Tuolloin ongelmia oli Etelä-Savon lisäksi myös eteläisemmässä Suomessa.

- Tietysti ihan totuuden nimessä ei voi välttyä siltä ajatukselta, että tämä vasta nyt tuli ajankohtaseksi, kun se sattui vähän lähempänä pääkaupunkiseutua kuin aikaisemmin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä