Verohallitus: Ohjeet yhdenmukaistavat verotusta
Verohallituksen ylitarkastaja Jarmo Salminen toppuuttelee julkisuudessa noussutta kohua perintö- ja lahjaveron uusista ohjeista. Tavoitteena on verotuksen ajantasaistaminen, sillä nykyiset keinot arvottaa veroja ovat olleet epäyhtenäiset ja pohjautuneet joissain tapauksissa aikansa eläneisiin taulukoihin, sanoo Salminen.
Vuodenvaihteessa voimaan astuva uudistus yhdenmukaistaa perittyjen tai lahjana saatujen varojen arvon määrittelyä. Osviittaa yhdenmukaistamiseen tuovat esimerkiksi maanmittauslaitoksen ja Tilastokeskuksen tiedot toteutuneista asuntojen ja maiden hinnoista.
Muutos ei Jarmo Salmisen mukaan vaikuta perintöihin tai lahjoituksiin, joista on tiedossa todennäköinen luovutushinta kuten rahat ja pörssivarat sekä valtaosa asunnoista. Muutoksia arvostushintaan on odotettavissa alueilla, joissa käytössä olleet ohjeet ovat säännönmukaisesti johtaneet varojen arviointiin alle luovutushinnan.
- Esimerkki tällaisesta voisi olla Kainuun perukoilla sijaitseva mummonmökki, jota ei ole myyty ja joka sijaitsee alueella, jonka lähistöltäkään ei ole myyty kiinteistöä eli vertailutiedot varallisuuden luovutushinnasta puuttuvat.
Arvostushinnat saattavat julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan nousta paikoin jopa 50 prosenttia. Salmisen mukaan tällaisia tapauksia on ”muutamia, ei kovinkaan monta”.
Muutoksesta tiedottaminen on aiheuttanut närää julkisuudessa. Verohallituksessa parisen vuotta vireillä ollut muutos annettiin lokakuun alussa. Verohallinnon nettisivuille ohjeistus lisättiin tiistaina, vain pari viikkoa ennen kuin se astuu voimaan. Jarmo Salmisen mukaan tietoa ei ole pimitetty. Ohjeistus oli viime keväänä kuulemiskierroksella eikä se ole ollut salainen valmistelun missään vaiheessa.
- Nyt annettu ohjeistus on verohallinnon sisäinen menettelyohje, joista ei ole ollut tapana tiedottaa kansalaisille erikseen, sanoo Salminen.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.