Veronkorotus uhkaa kokkolalaisia?
Kokkolan kaupungin talous ei pysy edelleenkään vatupassissa. Vaikka muun muassa virkojen täyttö kulkee suurennuslasin alla, menot kasvavat. Kunnallisveron korotus on harkinnassa
Menojen odottamaton kasvu pakottaa Kokkolan laatimaan talouden sopeuttamisohjeman.
Jos alkuvuoden tahti jatkuu, sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen kuluu vuonna 2012 yli kymmenen miljoonaa arvioitua enemmän.
Alkuvuoden osavuosikatsauksen perusteella alijäämää kertyy Kokkolan talouteen 15 miljoonaa euroa, mikä on 7 miljoonaan euroa budjetoitua enemmän.
Ilman hyvin menestyviä liikelaitoksia kaupunki joutuisi ottamaan juokseviin menoihin lisävelkaa lähes 16 miljoonaa.
Kokkolan kaupunginhallitus harkitsee tuloveroprosentin korottamista yhdellä prosenttiyksiköllä 20,75:een.
Suunnittelujohtaja Seppo Kässin mukaan kaupunki tekee sopeuttamisohjelman. Sen lisäksi tarvitaan uutta ajattelua.
- En tiedä, onko säästäminen oikea sana. Pitää kehittää toimintaa, järjestellä uudella tavalla käyttää niitä mahdollisuuksia, joita esimerkiksi teknologia tuo käytettäväks.
- Kokkolan on myös otettava mallia, kuinka palveluja järjestetään ja tuotetaan esimerksi sellaisissa kaupungeissa, jotka ovat vertailukelpoisia.
- Aina löytyy uudenlaisia innovaatioita ja toimintamahdollisuuksia, sanoo Kässi
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Lautakunta piti päänsä Pietarsaaren lukiokiistassa
Pietarsaaren suomenkielinen lukio muuttaa yhteen ruotsinkielisen lukion kanssa. Sivistyslautakunta piti voimassa aiemmin tekemänsä päätöksen torstai-iltana äänin 6-5. Ratkaisussa tappiolle jääneet RKP:n edustajat olivat Campus Allegron kannalla.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Autokorjaamoilla puutteita kemikaalien käsittelyssä
Ei ole kovinkaan kauan, kun autokorjaamoissa oli tunkkainen ilma, pistävä haju ja jopa asbestia käytettiin jarruissa. Vaikka kemikaalien vaaroihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, parannettavaa riittää. Työsuojeluviranomaiset ovat löytäneet valtaosasta tarkastamistaan korjaamoista puutteita.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Maitokolmion työtaistelussa päästiin sopuun
Tiistaina alkanut Toholammin Maitokolmion meijerin työkiista on saatu sovituksi. Päivän kestäneiden neuvottelujen tuloksena lakko-osapuolet saivat palkkausjärjestelmän soveltamisesta alkaneen kiistan päätökseen.
Suntin kunnostamiseen rahasto?
Kokkolan kaupunginsalmen eli Suntin kunnostuksen rahoittamiseksi aiotaan perustaa rahasto. Rahaston avulla kunnostuksesta pyritään saamaan kaupunkilaisten, elinkeinoelämän ja kaupungin yhteinen asia.

Keskustele uutisesta
Minne Kokkolan rahat katoavat? Mistä voidaan vielä säästää? Kannatatko karsintaa, maksujen korotuksia vai veronkorotusta?