Pohjanmaa |

Veronumeroita haettu laiskasti

Myös pohjalaisista verotoimistoista on haettu vain harvakseltaan rakennusalan ulkomaisen työvoiman veronumeroa. Syyskuussa voimaan tulevalla veronumerollisella henkilökortilla torjutaan ulkomaisen työvoiman verovapautta ja toisaalta alipalkkausta.

Y-talon rakennustyömaa.
Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Ulkomaalaiset rakennusalan työntekijät ovat hakeneet vain harvakseltaan pakolliseksi tulevaa rakennusalan ulkomaisen työvoiman veronumeroa. Pohjanmaan verotoimistosta veronumeron on hakenut alle sata henkilöä ja Etelä-Pohjanmaalla vain viitisenkymmentä rakennustyöntekijää.

Määrä on ollut selvästi ennakoitua pienempi.  Ensimmäistä ruuhkaa verotoimistoissa odotellaan elokuun lopussa, kun veronumerovelvoite tulee voimaan uusilla työmailla. Vanhoilla työmailla siirtymäaika päättyy maaliskuun alussa.

Muissa isommissa kaupungeissa tilanne on samankaltainen; veronumeroita on haettu laiskasti.

Osa tarvitsee myös henkilötunnuksen

Jos ulkomaalaisella rakennustyöntekijällä on jo ennestään suomalainen henkilötunnus, hän tarvitsee verotoimistosta vain veronumeron. Kaikilla ei kuitenkaan henkilötunnusta ole valmiina.

Pohjalaisista verotoimistoista henkilötunnusta on hakenut tähän mennessä vain yksittäiset henkilöt. Tunnuksen saaminen edellyttää henkilökohtaista käyntiä verotoimistossa tai maistraatissa työskentelyajasta riippuen.

Suomessa on arvion mukaan yli 30 000 ulkomaista rakentajaa eli viidennes rakennusalan koko työvoimasta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä