Pohjois-Karjala |

Veronumeroita haettu laiskasti

Verotoimiston ovi olisi voinut käydä vilkkaamminkin kesän aikaan. Harmaan talouden kitkemiseksi tehty veronumerojärjestelmä ei ole tuonut ruuhkaa verotoimistoihin.

Keltaisia suojakypäriä aidan päässä.
Kuva: YLE

Harmaan talouden kitkemiseksi aiottua veronumeroa on haettu vielä laiskasti verotoimistoista. Rakennusliiton toimitsija Arto Laatikainen Joensuusta arvioi, että numeron on tähän mennessä hankkinut noin puolet rekisteröidyistä työntekijöistä.

Laatikaisen mukaan numeroiden haku saattaa aiheuttaa ruuhkaa verotoimistoissa kuun vaihteen tietämillä. Uusilla työmailla veronumero on henkilötunnisteessa pakollinen syyskuun alusta. Vanhoilla työmailla se on pakollinen vasta siirtymäajan jälkeen, viimeistään maaliskuun alussa.

Rakennusliitto aikoo syksyn aikana valvoa tehostetusti veronumeron käyttöä itäsuomalaisilla rakennustyömailla. Aluepäällikkö Juha Ruuskanen Mikkelistä uskoo, että vakaat kotimaiset rakennusyritykset huolehtivat veronumeroiden käytöstä, mutta puutteita esiintyy aliurakointiketjussa.

- Pääurakoitsijoista riippuu miten vaatimusta noudatetaan. Meillä on vakaa tarkoitus järjestää erityisiä ratsioita rakennustyömaille pitkin syksyä, Ruuskanen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä