Verot |

Verotiedot julki aamulla

Verotoimistot julkaisivat yli viiden miljoonan henkilön ja vajaan 400-tuhannen yhteisön verotiedot tiistaiaamuna. Paperisia veroluetteloita verohallinto ei enää laadi, mutta verotoimistojen asiakaspäätteiltä on pääsy myös yritysten verotietoihin. YLE Uutiset kerää tiistaiaamun aikana verotietoja osoitteeseen yle.fi/verot.

Näkymä verotoimiston asiakaspalvelusta
Kuva: YLE

- Kaikki tuloverotuksen julkiset tiedot, sekä yhteisöjen että henkilöiden osalta, on nähtävillä sähköisessä muodossa verotoimistoissa, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Taito von Konow.

Verohallinto täyttää verotietojen julkisuutta koskevat lakisääteiset velvoitteensa. Asiakkaita suojellakseen se ei kuitenkaan tee tietojen hausta yksinkertaista: vuosi sitten turvakieltoasiakkaiden suojelemiseksi kaikkien henkilöasiakkaiden kotikuntatiedot pantiin piiloon.

Yritysten tuloverotiedot avautuvat verotoimistojen asiakaspäätteisiin, mutta vain jos yrityksen LY-tunnus on tiedossa.

Kun samalla myös yrityksiä koskevien paperisten veroluetteloiden laatiminen jää pois, säästyy verohallinnossa rutkasti työtä ja rahaa.

Tosin kustannuksia aiheutuu verotietojen selailua varten noin 70 verotoimistoon sijoitetusta yli sadasta asiakaspalvelupäätteestä.

Julkistamispäivän jälkeen verotietojen läpikäyminen verotoimiston tiloissa kiinnostaa kuitenkin vain harvoja.

- Viime vuonnakin se oli yksi aamupäivä, kun ne tiedot oli käyty katsomassa. Sen jälkeen asiakkaat käyvät esimerkiksi asiakaspalvelua odottaesaan katsomassa, mutta en tiedä, kuinka moni menee varta vasten niiden tietojen takia sinne, von Konov sanoo.

Kommentoi aihetta (13 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

  • en ymmärrä mutta ilmeisesti on tuottava palvelu??

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Siinä taas uteliaat/kateelliset ja muuten henkisesti sairaat pääsevät syynäilemään naapureiden , sukulaisten ym talousasioita. Voiko turhempaa asiaa olla johon rahaa laitetaan vaikka pitäisi säästää siellä verokuvioiden rattaissa ??? Mitä / ketä tämä palvelee ja mitä tämä "investointi" tuottaa ??

    En ymmärrä mutta oletan että valtaosa ei tätä ymmärrä.

  • kokoomusnainen käärmeennahassa

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    citizen kane olen samaa mieltä ja aamun keskusteluissa tämä on tullut jo ilmi.

  • käsittämätöntä

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Se se vielä puuttuisi, jos näitä julkaistaisiin netissä! Sinne vaan sitten katsomaan omalta kotikoneelta, että mitä naapuri tai silmätikuksi otettu sukulainen tienaa, vai tienaako mitään. Käsittämätöntä, että pitää paljastaa jotain näin intiimiä omasta elämästä kaikelle maailmalle!

  • Vai niin...

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    käsittämätöntä, tänään klo 10:58

    Tulot eivät ole mitään "intiimiä".

    Ei kateutta, tänään klo 09:23

    Kumma juttu, että ne joilla on, paasaa aina siitä, kuinka kateus tuhoaa kaiken ja kuinka kaikkien tulisi olla onnellisia siitä, että on ruokaa ja katto pään päällä. Ja kuitenkin juuri nämä samat ihmiset ovat juuri niitä, jotka eivät missään tapauksessa luopuisi mistään "omastaan".

  • zum teufeln

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Mitä loppujen lopuksi tekee sillä tiedolla paljonko jonkun naapurin tulot ovat olleet?

  • kaikki julkiseksi

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Eikö voisi samalla julkistaa kaikki toimeentulotukea yms muita avustuksia saaneiden "tulot". Tuloahan sekin on, oli se sitten verollista tai verotonta. Naapurikyttääjiä kiinnostaa mitä naapurit tienaa ja missä muodossa. Kaikki vaan julkiseksi, vai onko avustukset jokin tabu..? naapuri kanarialla jouluna mutta sitten selviääkin että "yrittäjä" onkin jotain ihan muuta.

  • Sakru

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Miksei niitä verotietoja vois laittaa samantien yleisesti nettiin "vero-sivuille"

    Ei tarviis toimittajienkaan jonotella toimistossa ja kotoa vois katella paljo rikkaat tienaa...

  • Ei kateutta

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Kateus vain kasvaa, kun ko. tiedot julkaistaan. Kun ihmisellä on normaali elämä, eli ruoka,vaatteet ja asunto (vuokra-tai oma) niin tyytykäämme niihin, niin olemme onnellisimpia.

  • heitto

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Näkeehän verotiedoista ketkä heikentää kilpailukykyä rajusti.

  • citizen kane

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Ei muiden verotiedoilla kukaan mitään tee, perisuomalaista kateutta tämä vain ruokkii.

  • mopo

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Näinhän se yleensäkin menee , että minulla on isompi talo kuin sinulla . Minulla on isompi palkka kuin sinulla . Minulla on kauniimpi vaimo kuin sinulla , ja minäkin olen komeampi kuin sinä . Minun kaveritkin ovat isompia kuin sinun kaverisi . Minun traktorinikin on isompi ja vahvempi kuin , sinun traktorisi jota kaverini sanovat " mopoksi " . Minulla on kaikki isompaa kuin sinulla ja minun vaimollani on kaikki paljon pienempää kuin sinun vaimollasi . Tällaista " soopaa " olen kuunnellut noin kymmenen vuotta , kun olen tavannut naapurini , tosin harvemmin enää nykyisin .

  • uusi

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Vastavalmistuneena ja työelämään tuleenna ainakin kiinnostaa tietää mitä työkaverini tienaavat siitä syystä että osaan paremmin määrittää oman palkkani tason. Tähän mennessä olen työhaastatteluissa vain heittänyt hastusta jotain enkä tosiaankaan tiedä maksetaanko minulle osaamiseni mukaista palkkaa, jos en näe mitään vertailukohteita.

  • Vastavirtaan

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Suomi on menninkäisten maa. Verotiedot ovat julkisia, miksi eivät sitten esim. luettelot osiaaliavustusten saajista, maahanmuuttajille maksetuista vastikkeettomista tuista, pakolaisille annetut tuet, mustille annetut avustukset, valkoisille annetut avustukset, homoille, transvesiiteille maksetut varat etc?

    Verotilastot ovat kateustilastoja.

    EU:n ihmisoikeustuomioiistuimen pitäisi kieltää verotilastojen julkistaminen.

Pääuutiset

Kotimaa

Onko Sveitsiin menijöitä? – pankkisalaisuuden murtuminen innostaa myös suomalaisia rahanhakumatkoille

Suomalaisilla on edelleen jopa miljoonaluokan talletuksia Sveitsin pankeissa. Tulli ja keskusrikospoliisi ovat nyt erityisen kiinnostuneita suomalaisten Sveitsin-matkoista, sillä Sveitsin tiukka pankkisalaisuus on avautumassa ensi vuoden alusta. Odotettavissa on, että moni yrittää vielä ennen vuodenvaihdetta tuoda verottajalta piilottamiaan rahoja Suomeen käteisenä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä