Vesi pitää edelleen keittää Vuorelassa
Viranomaisilla ei ole vieläkään varmaa tietoa Siilinjärveä vaivaavan vesiepidemian syystä. Epäily kohdistuu kahden viikon takaiseen putkirikkotyömaahan.
Vesijohtovesi on edelleen keitettävä Siilinjärven Vuorelassa kolme päivää jatkuneen vesiepidemian vuoksi. Keittokehotus koskee samaa aluetta kuin tähän asti eli Vuorelaa ja Paasisaloa. Myös Toivalan teollisuusalueelle vesi on keitettävä.
Tiistaina otetuista vesijohtonäytteistä on löydetty ulosteperäisiä bakteereita. Pitoisuudet ovat kuitenkin alentuneet maanantaina aloitettujen huuhteluiden ansiosta.
Ilmoituksia uusista sairaustapauksista on edelleen tullut.
Vahva epäily putkirikkotyömaasta
Vesiepidemian syy on vielä varmistamatta. Siilinjärven tekninen johtaja Ari Kainulainen epäilee syyksi kahden viikon takaista putkirikkotyömaata.
- Tällä hetkellä meillä ei ole parempaa tietoa ja tämä on ainoa vaihtoehto, mitä tällä hetkellä selvitetään, Kainulainen sanoo.
Tekninen johtaja toivoo, että yltynyt ukkosmyräkkä ei haittaa veden puhdistamista. Vesilaitoksella on kuitenkin käytössä varavoimajärjestelmä sähkökatkojen varalta.
Klooraus jatkuu toistaiseksi
Vesilaitos aloitti veden kloorauksen Etelä-Siilinjärvellä tiistai-iltana. Kloorausalue on teknisistä syistä laajempi kuin alue, jolle keittokehotus on annettu.
Klooraus ei hajusta huolimatta tee vettä terveydelle vaaralliseksi. Keittokehotusalueen ulkopuolella vettä voi juoda normaalisti, mikäli vesi on kirkasta. Halutessa kloorin ja sen hajun saa juomavedestä keittämällä.
Vesilaitos on järjestänyt yleisen vedenjakelupisteen Vuorelan koulun parkkipaikalle. Piste on auki päivittäin kello 7-21. Tarvittaessa jakelupisteitä järjestetään lisää.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Valokuvaajat ikuistivat autiotalojen uudet asukkaat – elämä jatkuu myös ilman ihmisiä
Luontokappaleet ottavat takaisin lainaan otetut autioituneet pihapiirit Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon valokuvanäyttelyssä.
SS: Puijon maailmancup-kilpailu vaarassa
Kaupunginjohtaja Petteri Paronen ei esitä maanantain kokouksessa Puijon Hiihtoseuralle 100 000 euron tukea maailmancup-kisan tappioiden kattamiseksi, kertoo Savon Sanomat.
Kuopion kaupunginteatteri tyytyväinen viime kauden katsojamääriin
Teatteri on ollut evakossa varsinaisesta teatteritalosta jo vuodesta 2012. Nyt takana on ensimmäinen kokonainen vuosi väliaikaisella näyttämöllä ja kaupunkilaiset tuntuvat löytäneen tiensä uusiin tiloihin varsin mukavasti.
Nokkonen on ilmainen herkku - villivihannekset halutaan ruokapöytien iloksi
Villivihannesten käyttöä halutaan lisätä reilusti. Ylä-Savossa uudenlaisesta lähiruuasta leivotaan jo matkailuvalttia.
Kuopio tyrmäämässä lisätuen mäkihypyn maailmancup-kisalle
Puijon Hiihtoseura on saanut Kuopion kaupungilta jo 100 000 euroa tukea viime talvena järjestetyn mäkihyppykisan kuluihin. Myöhemmin keväällä seura haki kaupungilta samansuuruista lisätukea, mutta näitä rahoja ei kaupungin kirstusta ole tulossa.
Harrasteilmailijoiden turma-alttius puhuttaa: "Tilanne on karmea"
Harraste- ja yleisilmailukoneille sattuneet onnettomuudet ovat kaksinkertaistuneet kolmena vuotena peräkkäin. Vika on asenteissa, uskoo lentokouluttaja.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
1 600 entistä varkautelaista saa kirjeen – "Tämä on kuitenkin hyvä paikka asua"
Vanha Warkaus -hanke on päättänyt kertoa kaupungin hyvistä puolista potentiaalisille paluumuuttajille. Tarkoituksena on myös auttaa muutosta kiinnostuneita asunnon, tontin tai työpaikan etsinnässä.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Kallavesi tulvahuipussaan – risteilijöillä uusia pulmia
Järvi on todennäköisesti saavuttanut kevään tulvahuippunsa. Laivoilla on ollut paikoin hankaluuksia mahtua siltojen alitse korkean veden vuoksi.

Keskustele uutisesta
Ainakin sata ihmistä on sairastunut vatsatautiin Siilinjärvellä vesiongelmien vuoksi. Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan - monesti vika huomataan vasta sitten, kun ihmisiä sairastuu.