Vesiepidemian tutkijat kaipaavat vieläkin johtolankoja
Siilinjärven Vuorelassa jyllänneen vatsataudin syistä ja seurauksista tarvitaan edelleen lisätietoja. Tiedot auttavat kokonaiskuvan hahmottamisen lisäksi tulevien vesikriisien hoitamista.
Siilinjärven Vuorelan vesiepidemian tutkijat kaipaavat yhä asukkaiden kokemuksia. Siilinjärven kunnan nettisivuille avattiin tiistaina nettikysely, johon viranomaiset kaipaavat vielä lisää vastauksia Vuorelan asukkailta ja alueella oleskelleilta - niin terveenä pysyneiltä kuin vatsatautiin sairastuneiltakin.
Tiedoilla pyritään yhä tarkentamaan epidemian laajuutta ja sitä, mistä kaikista taudinaiheuttajista vatsaoireet ovat voineet johtua. Tietoa tarvitaan myös vastaisen varalle ja sitä voidaan käyttää perustana erilaisille toimintaohjeille.
Vesijohtoverkoston klooraamista jatketaan jo toista viikkoa Etelä-Siilinjärvellä. Vesijohtoveden keittokehotus pysyy voimassa Vuorelassa sekä Paasisalossa. Klooraamista joudutaan jatkamaan vielä jonkin aikaa varmuuden vuoksi, keittokehotuksen tarvetta harkitaan päivittäin.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Kuopion kaupunginteatteri tyytyväinen viime kauden katsojamääriin
Teatteri on ollut evakossa varsinaisesta teatteritalosta jo vuodesta 2012. Nyt takana on ensimmäinen kokonainen vuosi väliaikaisella näyttämöllä ja kaupunkilaiset tuntuvat löytäneen tiensä uusiin tiloihin varsin mukavasti.
Nokkonen on ilmainen herkku - villivihannekset halutaan ruokapöytien iloksi
Villivihannesten käyttöä halutaan lisätä reilusti. Ylä-Savossa uudenlaisesta lähiruuasta leivotaan jo matkailuvalttia.
Kuopio tyrmäämässä lisätuen mäkihypyn maailmancup-kisalle
Puijon Hiihtoseura on saanut Kuopion kaupungilta jo 100 000 euroa tukea viime talvena järjestetyn mäkihyppykisan kuluihin. Myöhemmin keväällä seura haki kaupungilta samansuuruista lisätukea, mutta näitä rahoja ei kaupungin kirstusta ole tulossa.
Harrasteilmailijoiden turma-alttius puhuttaa: "Tilanne on karmea"
Harraste- ja yleisilmailukoneille sattuneet onnettomuudet ovat kaksinkertaistuneet kolmena vuotena peräkkäin. Vika on asenteissa, uskoo lentokouluttaja.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
1 600 entistä varkautelaista saa kirjeen – "Tämä on kuitenkin hyvä paikka asua"
Vanha Warkaus -hanke on päättänyt kertoa kaupungin hyvistä puolista potentiaalisille paluumuuttajille. Tarkoituksena on myös auttaa muutosta kiinnostuneita asunnon, tontin tai työpaikan etsinnässä.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Kallavesi tulvahuipussaan – risteilijöillä uusia pulmia
Järvi on todennäköisesti saavuttanut kevään tulvahuippunsa. Laivoilla on ollut paikoin hankaluuksia mahtua siltojen alitse korkean veden vuoksi.
Niemelä keskittää mäkimaajoukkueen kesäharjoittelun Kuopioon
Päävalmentajan ajatuksissa on, että olympiatalveen valmistautuvat hyppääjät harjoittelisivat kesän ajan yhtenä joukkueena joka toinen viikko. Pääpaikka yhteisharjoituksille on Niemelän kotikaupunki Kuopio.
Miehellä järjetön ylinopeus Iisalmessa – ajoi tutkaan 212 kilometriä tunnissa
Tapaus sattui torstaina iltapäivällä Kuopiontiellä. Tapahtumahetkellä paikalla oli runsaasti muuta liikennettä.
