Lahti |

Vesijärvelle etsitään kuumeisesti kummeja

Vesijärvisäätiön kummikampanjan Anni Anonen ja Suvi Kauppinen feissaavat satamassa Vesijärven puolesta. Järven kunto vaatii edelleen aktiivista kunnostusta.

Anni Anonen ja Suvi Kauppinen
Anni Anonen ja Suvi Kauppinen feissaavat hyvän asian puolesta Lahden satamassa. Kuva: Meeri Niinistö / Yle

Kesätöissä kummikampanjassa toimivat Suvi Kauppinen ja Anni Anonen kertovat ihmisille Vesijärven kunnostuksesta ja tilasta sekä pyrkivät saamaan Vesijärvelle uusia kummeja. Kaksikko kokee yhteisen asian puolesta työskentelyn mielekkääksi ja omat kokemukset Vesijärvestä lisäävät tyttöjen työmotivaatiota.

- Monet kertovat, miten ovat pienenä uinut ei niin puhtaassa Vesijärvessä. Moni on myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten kunto on kohentunut vuosien varrella, Anonen kertoo.

Tytöt kertovat ihmisten suhtautuvan Vesijärven tilaan henkilökohtaisella tasolla.

Pohjimmiltaan Vesijärvi on kirkasvetinen, mutta tällä hetkellä näkyvyys on metrin luokkaa.

- Moni jää kuuntelemaan, mitä meillä on sanottavana. Vesijärvi on kuitenkin niin paikallinen asia: se on lähellä meitä ja se nähdään ihan omin silmin, Kauppinen tuumii.

Vaikka Vesijärven tilanne on parantunut esimerkiksi 70-luvulta huomattavasti, on työtä vielä tehtävänä. Kauppinen muistuttaakin, että ihannetiilanteessa järvi pysyisi kunnossa ilman kuntoutustoimia.

- Pohjimmiltaan Vesijärvi on ollut kirkasvetinen, mutta tällä hetkellä näkyvyys on metrin luokkaa, Anonen huomauttaa.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä