Tampere |

Vesilahdella ei hinguta osaksi Tamperetta

Ajatus suur-tamperelaiseksi ryhtymisestä ei innosta vesilahtelaisia. Järkisyiden lisäksi painavat tunnesyyt, joista osa juontaa kaukaa historiasta. Ensimmäinen tunnettu asiakirjamerkintä Vesilahdesta on vuodelta 1346, kun taas Tampereen kaupunki on perustettu vasta 1779, kunnanjohtaja sanoo.

Vesilahden tervetulotoivotusportti.
Vesilahden tervetulotoivotukset. Kuva: YLE / Petri Aaltonen

Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemi kertoo kuntalaisten osanneen odottaa, että Vesilahti kuuluu hallituksen työryhmän liitossuunnitelmiin.

- Ehdotus ei miellytä, mutta siihen osattiin varautua. Ajattelimme jo etukäteen, että on ehdotus mikä tahansa, Vesilahti on varmasti yksi liitettäväksi aiotuista kunnista.

Seutuyhteistyön kehittäminen mieluummin kuin pakkoliitos

Hallituksen asettaman työryhmän selvityksen perusteella joillakin kunnilla ei kehitysennusteiden valossa katsota olevan mahdollisuuksia turvata palveluita jatkossa. Kunnanjohtaja Paloniemi tyrmää ajatuksen omalta osaltaan.

- Tämä ei koske Vesilahtea. Meillä on huoltosuhde kunnossa nyt, ja niin sen on ennakoitu olevan myös vuonna 2030. Uskon, että jos teemme hyvää työtä jatkossakin, voimme pärjätä itsenäisenä kuntana seutuyhteistyötä edelleen kehittäen.

Kuka huolehtii reuna-alueiden eduista?

Vesilahtelaisten keskeinen pelko on lähidemokratian menettäminen, Erkki Paloniemi kertoo.

- Suur-Tampereen valtuustosta tulisi näillä näkymin 67-henkinen. Vesilahtelaisia siellä istuisi yksi tai kaksi. Tutkimukset jo olemassaolevista kuntaliitoksista vahvistavat sitä käsitystä, että vaikka hyvää tahtoa olisikin reuna-alueet tulevat näivettymään ja palvelut heikkenemään.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä