Kotimaa |

Vesivahinko Helsingin tuomiokirkossa: Krypta joudutaan sulkemaan toistaiseksi

Pääkaupungin maineikkainta kirkkoa kuivateltiin pitkin yötä putkirikon jäljiltä. Pahiten kastui krypta. Suuressa kirkkosalissa puolestaan on määrä pitää ensi viikolla kansanedustajien jumalanpalvelus. Veden tulvimisen huomasi illalla harjoittelemassa soittanut urkuri.

Pelastuslaitos kuivasi tammikuussa Tuomiokirkon salia Helsingissä.
Pelastuslaitos kuivasi tammikuussa Tuomiokirkon salia Helsingissä. Kuva: Kuva: Toni Tukiainen

Vesivahinko Helsingin tuomiokirkossa saattaa aiheuttaa peruutuksia tapahtumiin. Pelastuslaitoksen mukaan putkirikko sattui yhdessä kirkon torneista, kun sprinkleriputken liitos oli rikkoutunut. Vettä valui kuutioittain ulos ja portaita alas Senaatintorille, mutta vahinko kasteli myös kirkkosalin ja kryptan.

Kirkkosali on vahingosta huolimatta avattu turisteille aamulla kello 9 normaaliin tapaan. Tavallisesta poiketen keskikäytävällä on lauantaina kuitenkin kuivatuslaitteita.

tuomiokirkko vesivahinko
Kuva: Toni Tukiainen
Tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntio Petri Oittinen kertoi varhain lauantaiaamuna, että vettä päätyi muun muassa alttarikuoreen ja keskikäytävän matolle.

– Myös hyvin runsaasti tuomiokirkon kryptaan, joka on tavallaan kirkon kellari eli suoraan kirkkosalin alapuolella oleva tila.

Kryptassa pidetään usein taidenäyttelyitä, mutta vahingon sattuessa tilassa ei ollut töitä esillä. Näyttelyitä ja muuta toimintaa on kuitenkin ollut tuleville viikoille ja kuukausille suunnitteilla.

vesivahinko tuomiokirkko
Kuva: Toni Tukiainen
– Tämän hetken näkemys on, että kirkkosalin toimintoja pystyttäisiin suht koht normaalisti jatkamaan – meillähän on tulossa keskiviikkona valtiopäivien avajaisten ekumeeninen jumalanpalvelus jossa valtiojohto kokoontuu kirkkoon, Oittinen huomautti.

– Kryptan käyttöä joudutaan varmasti rajoittamaan kuivauksen ja kaluston puhdistuksen ajaksi.

Veden tuhoja katsotaan tarkemmin silmin lauantaina. Esimerkiksi pistorasioiden kastuminen vaatii sähköasiantuntijoiden arviota. Vahinkojen laajuutta euroissa on kokonaisuudessaan vielä aikaista arvioida.

Onnettomuuden huomasi ensimmäisenä urkuri, joka oli illalla soittoharjoituksissa. Kirkkosalin ja kryptan urut ovat ensiarvion mukaan pysyneet kuivina.

vesivahinko tuomiokirkko
Kuva: Toni Tukiainen
tuomiokirkko vesivahinko
Kuva: Toni Tukiainen

Päivitetty kello 9.00: Kirkkosali saatiin avattua yleisölle normaalisti.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä