Vesiyhtiön virhe myrkytti yli 70 ihmistä Georgiassa
Kloorivuoto on vienyt kymmeniä ihmisiä sairaalaan Georgiassa. Poliisi on pidättänyt vesiyhtiön johtajan, jota epäillään vaarallisten aineiden varomattomasta käsittelystä.
Kaikkiaan 73 ihmistä on viety sairaalahoitoon Georgian Tbilisin lähiössä sattuneen kloorivuodon takia.
Vuodon arvioidaan sattuneen tiistaina puolenyön aikaan. Sen epäillään johtuvan vesiyhtiön kloorisäiliön epäkunnossa olevasta hanasta.
- Olemme saaneet tapahtumapaikan puhdistuksen päätökseen, ja alue on nyt turvallinen, Georgian ympäristöministeri Giorgi Khachidze vakuutti Georgian televisiolle keskiviikkona.
Paikalla olleet ovat kertoneet georgialaismedialle, että ihmiset olivat paniikissa, ja ilmassa leijui vahva kloorin haju.
Poliisi on pidättänyt Crystal-vesiyhtiön johtajan, jota epäillään vaarallisten aineiden varomattomasta käsittelystä. Uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan häntä voi odottaa 3-5 vuoden vankeustuomio.
Uhrien joukossa on seitsemän lasta ja raskaana olevana nainen. Terveysministeriön arvion mukaan suurin osa uhreista pääsee kotiin sairaalasta jo keskiviikon aikana. Joukossa on kuitenkin yksi, jonka tilaa kuvaillaan vakavaksi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Mehiläiset etsimään maamiinoja
Miinojenraivaajat ovat samassa lentäviä apureita, jos kroatialaisen professorin tutkimus tuottaa tulosta.
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Kurier: Ei sittenkään mitään lunnaita siepatuista
Itävaltalaislehden mukaan Jemenin armeija pakotti sieppaajat vieraalle heimoalueelle, eikä heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa ulkomaalaiset oman henkensä uhalla. Suomen ulkoministeriö ei edelleenkään kommentoi vapautusoperaation yksityiskohtia.
Hizbollah hyökkää armeijan rinnalla Syyriassa
Syyrian hallituksen joukot ovat saaneet uutta puhtia maan sisällissodassa Libanonin Hizbollah-taistelijoilta.
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 8. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Ruotsin hovi osallistui prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin kuulutuksiin - video
Prinsessa Madeleinen häävalmistelut jatkuivat kuulutusjuhlalla.
Keskustele: Onko superälykkyyteen syytä pyrkiä?
Kiinalaiset etsivät geeneistä yhtä poikkeuksellisten älynlahjojen aiheuttajaa. Millainen olisi superälykkäiden kansakunta?
Myrskybongarit ikuistivat kolme tornadoa - video
Yhdysvaltain Kansasissa texasilaiset myrskybongarit ovat onnistuneet taltioimaan kolme erillistä tornadon suppilopilveä.
