Vesku Loirin paras yleisö Pohjanmaalla
Viikon kuluttua ensi-iltaan tulevaa Mika Kaurismäen Tie pohjoiseen -elokuvaa esiteltiin perjantaina Seinäjoella. Ohjaajan lisäksi Seinäjoelle ehtivät myös näyttelijät Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann ja Irina Björklund. Vesa-Matti Loiri hehkutti Seinäjoen vierailullaan parhaan yleisön löytyvän nykyään Pohjanmaalta.
Vesa-Matti Loiri on tehnyt jo lähes 70 elokuvaa. Puolitoista vuotta sitten Loiri jo ehti sanoa, ettei hän näyttele enää yhdessäkään elokuvassa. Samaan aikaan Mika Kaurismäki vinkkasi uudesta elokuvaideastaan ja siitä, että mukana saattaisi olla Samuli Edelmann.
- Enhän mä siitä voinut kieltäytyä. Ja jos kunto nousee ja jalat pelaavat, niin ei tämäkään välttämättä jää viimeiseksi, Vesa-Matti Loiri nauraa.
Hulttioisä palaa kotiin
Tie pohjoiseen -elokuvassa Loiri nähdään isän roolissa ja Edelmann poikana. Pitkällä matkalla he selvittävät välejään.
- Roolini on hulttiorooli. Mies on töpeksinyt, lähtenyt karkuun maasta ja jättänyt jälkeensä lapsia. Sitten hän palaa. Rooli on herkullinen. Elokuvan pohjimmaisena teemana on rakkaus ja kaipuu.
Vesa-Matin rooliin on kirjoitettu hänelle tärkeitä asioita: kalastusta, biljardia, Lappia ja valkoinen paita, joka on totuttu näkemään Uunolla.
- Jalkapallosta ei kyllä puhuttu mitään, Loiri lisää.
Vesa-Matti Loiri on saanut pitkän uransa aikana tehdä niin komediaa kuin tragediaakin.
- Olen aina halunnut tehdä tragikoomisia rooleja. Tragikomiikassa käsitellään kipeitä asioita, mutta kerrotaan ne hauskalla tavalla. Siinä täytyy uskaltaa ottaa riskiä. Siinä voi myös helposti kompastua, raja on niin häilyvä.
Läpi Pohjanmaan
Tie pohjoiseen -elokuvassa ajetaan läpi Pohjanmaan. Vesa-Matti Loiri sanoo, että nykyään hän kohtaa parhaan yleisönsä juuri Pohjanmaalla.
- Urani alkuaikoina 1960-luvulla mua ei ihan hyväksytty täällä lavoilla ja artistina, mutta nyt voin jo sanoa, että Pohjanmaalla on paras yleisöni.
- Muun muassa Provinssirockissa oli ihanaa olla mukana!
Juhlakiertue ja uusi levy tulossa
Musiikin saralla Vesa-Matti Loiri valmistautuu 50-vuotisjuhlakiertueeseensa. Isot konsertit odottavat Helsingissä, Rovaniemellä ja Tallinnassa. Uusi levykin on lähes valmis, mutta se julkistetaan vasta ensi vuonna.
- Mieluummin juhlisin vasta 20-vuotista taiteilijauraa, mutta onhan se komeaa, että ääni toimii vielä niin, että pystyn mennä lavalle.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Pohjalaiskouluista valmistuttiin ammatteihin
Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa juhlitaan jälleen ammatteihin valmistumista. Yle Pohjanmaa julkaisee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oppilaitoksista valmistuneiden nimet, kun oppilaitokset toimittavat nimilistat toimitukseen. Onnea kaikille ammattiin valmistuneille!
Vaasa haluaa kouluttaa väkeä jo pienestä pitäen energiateollisuuden tarpeisiin
Tavoitteena on luoda erityisesti Vaasanseudun energiateollisuuden työvoimatarpeita palveleva kasvatus-ja koulutusjärjestelmä. Suunnitelmissa on muun muassa laittaa koululaiset lukemaan kiinaa, venäjää ja espanjaa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
