Savo |

Vettä voi jälleen käyttää normaalisti Vuorelassa

Vuorelan vesijohtovettä ei enää tarvitse keittää. Näytteiden mukaan vesi on puhdasta. Veden klooraus kuitenkin jatkuu vielä.

Ihmisiä hakemassa vettä yleisestä vedenjakelupisteestä
Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Vesijohtovettä ei tarvitse enää keittää Siilinjärven Vuorelan alueella.

Saastuneesta vedestä liikkeelle lähtenyt vatsatautiepidemia alkoi kuukausi sitten. Viimeisimmissä mittauksissa vesi on todettu puhtaaksi, ja vettä voi alkaa välittömästi käyttää normaaliin tapaan.

Kloorausta jatketaan kuitenkin joitain viikkoja. Kloori aiheuttaa veteen mietoa tuoksua mutta se on ihmiselle täysin vaaratonta. Herkkäihoisille kloorista voi tulla samantyyppisiä iho- ja silmäoireita kuin klooratusta uimavedestä. Kloorin määrää Vuorelan vesijohtovedessä vähennetään asteittain. Käytöstä suljettu ylävesisäiliö otetaan käyttöön viikon sisällä.

Vedenjakelua jatketaan Vuorelan koululla päivittäin kello 7 - 21 ainakin ensi viikon perjantaihin asti.

Uusimpien vesi- ja potilasnäytteiden mukaan uudelleen sairastuneet ovat todennäköisesti saaneet toisen bakteeri- tai virustartunnan kuin minkä sairastivat aiemmin. Epäiltyjä alkueläimiä näytteistä ei ole löytynyt.

Viimeisimmät vesinäytteet ovat lisäksi edelleen vahvistaneet epidemian syyksi sen, että verkostoon ja ylävesisäiliöön on päässyt hulevettä Toivalan runkovesilinjan korjauksen yhteydessä.

 

 

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä