Helsinki

Video: Suomalaisbändi lähtee ravistelemaan bluesin kehtoa – "Puoleksi hävettää"

Siivittääkö epätavanomainen kokoonpano - kitara, piano ja rummut – helsinkiläisen bluesbändin, White Knuckles Trion, menestykseen maailman isoimmassa blueskilpailussa Yhdysvaltain Memphisissä? Tekemistä riittää, sillä voitettavana on jopa pari sataa bluesbändiä.

Video: White Knuckles Trio matkalla bluesmusiikin synnyinmaille
01:30
Suomalaisbändi lähtee keinuttamaan bluesin kehtoa Video: Ronnie Holmberg / Yle. Kuva: Juha Seila

Helsingin Jätkäsaaren makasiinirakennuksen kellarikerroksessa pauhaa raaka, rouhea ja painava blues. Helsinkiläinen White Knuckles Trio hioo viimeistä kertaa biisejään ennen kuin bändi lentää rapakon taakse bluesmusiikin synnyinmaille. Finnish Blues Society on valinnut yhtyeen edustamaan Suomea maailman isoimpaan blueskilpailuun.

– En ikinä olisi uskonut että löydän itseni Memphisistä, toteaa ryhmän kosketinsoittaja R.K. Hillside vilpittömästi nauraen.

Tennesseen osavaltiossa sijaitseva Memphis on iso osa bluesin historiaa. Yksi sen tyylisuuntauksista on nimetty kaupungin mukaan ja Memphisin yksi tunnetuimmista turistinähtävyyksistä on legendaarinen Beale Street.

Varmaan kun eka keikka tulee karsintaerissä, jännittää ihan kurat pöksyissä.

– Knucklebone Oscar

Kadun varrella sijaitsevissa baareissa ovat soittaneet bluesin suuruudet kuten Louis Armstrong, Muddy Waters, ja B.B. King. White Knuckles Trion laulaja ja rumpali Yukka White suhtautuu kaksijakoisesti matkan päämäärään.

– Puoleksihan se hävettää aivan helvetisti. Ajatus siitä, että laiha suomipoika lähtee Amerikkaan soittamaan bluesia, niin onhan se älyttömän korni! Toinen puoli on sitten se, että pakkohan sinne on lähteä kun pääsee.

Vuoden blues-tulokas 2016

International Blues Challenge tarjoaa järjestäjien mukaan maailman laajimman blueskattauksen. Yli kaksisataa yhtyettä ympäri maailmaa ottavat mittaa toisistaan lavalla Memphisissä.

– Pyritään tekemään meidän juttu vailla minkään näköistä liikajännitettä. Tehdään se mitä ollaan aina tehty ja mistä meidät on huomattu. Mennään meidän vilpittömällä rouhinnalla, toteaa R.K. Hillside.

Helsinkiläinen White Knuckles Trio on muutenkin todellisessa nousukiidossa. Kriitikoiden ylistämä debyyttialbumi ilmestyi viime maaliskuussa ja bändi kävi pokkaamassa vuoden tulokas palkinnon tämän vuoden Finnish Blues Awards -gaalassa.

– Oman hauskan mausteensa tuo siihen se, että kahdenkymmenen vuoden soittamisen jälkeen sai tulokaspalkinnon, nauraa kitaristi Knucklebone Oscar.

Tavanomaisesta poikkeava kokoonpano

Pitkänlinjan blues- ja rockmuusikko sai idean perustaa gospel- ja blues-henkistä musiikkia soittavan pumpun vuonna 2011. Knucklebone Oscar halusi keskittyä kitaransoittoon, joten kokoonpanoon oli löydettävä laulaja.

Knucklebone Oscar (kitara), Yukka White (rummut&laulu) ja R.K. Hillside (koskettimet)
Knucklebone Oscar (kitara), Yukka White (rummut&laulu) ja R.K. Hillside (koskettimet) Kuva: Jussi Rastas

Valinta osui musiikkipiireistä vanhaan tuttuun, Yukka Whiteen, josta tuli bändin laulaja ja rumpali. Remmiin pyydettiin mukaan vielä pianovirtuoosi R.K. Hillside ja näin trio oli kasassa. Bassoa ei puolestaan huolittu ollenkaan mukaan poppooseen.

Vaikka bändin olemus onkin kesyttämätön, nimi White Knuckles Trio ei viittaa rajuihin neuvottelutapoihin, vaan on yhdistelmä alkuperäisjäsenten nimistä.

– Herra Hillside jäi nyt ilman omaa titteliä, mutta hän tulee kyllä selkärankana triossa mukana, painottaa Knucklebone Oscar.

Oscar jatkaa ylistämällä bändin kolmatta tukijalkaa. Kitaristin mukaan pianistilla on svengin ja kompin kasassa pitämisen kannalta kaikista keskeisin rooli, kun taas hän itse ja laulaja Yukka ovat enemmän vastuussa musiikillisesta linjasta.

Yukka White toteaa, että kaikilla on hyvin selkeä rooli ryhmässä. Toisessa päässä piano pitää peruspumppausta yllä, toisessa on kitara, joka tuo lisämaustetta ja hän itse istuu lyömäsoittimien takana keskellä, jalka kummassakin leirissä, mies kuvailee.

– Toisaalta pidän nipussa sitä hommaa ja toisaalta laitan vähän kastiketta päälle.

Jännitystä ilmassa ennen esiintymistä

Ryhmän tavanomaisesta poikkeava kokoonpano, kitara, piano ja rummut, voi osoittautua valttikortiksi IBC:ssä, kun yli kaksisataa bändiä ympäri maailmaa ottavat mittaa toisistaan lavalla Memphisissä. Ainakin Knucklebone Oscar luottaa trion soundiin.

– Se on autenttisen kuuloista. Mitään pyörää ei olla keksitty uudestaan, mutta sen ilmaisussa ollaan pyritty sellaiseen elämänmakuisuuteen ja rosoisuuteen.

Kilpailun säännöt ovat tarkat. Alkuerissä bändeillä on kaksi kahdenkymmenen minuutin pituista settiä aikaa vakuuttaa tuomaristo jatkoonpääsystä välieriin.

Ajatus että laiha suomipoika lähtee Amerikkaan soittamaan bluesia, niin onhan se älyttömän korni ajatus.

– Yukka White

Jos esitys kestää yli määrätyn ajan, alkaa tulla miinus-pisteitä. Parin minuutin aikarike johtaa väkisinkin bändin hiljentämiseen, kun sähköt katkaistaan lavalta. Ylivoimaisesti suurin osa kilpailevista bändeistä on paikallisia, joten menestys ei tule helpolla. Suomalaisia bändejä on ollut kisassa mukana edelliset viisi vuotta, mutta yksikään niistä ei ole edennyt välieriä pidemmälle.

– Joillakin oli semmoinen kokemus, että ei sitä tajuttu yhtään, meni ihan ohi. Joillekin se oli makee verkostoitumistapahtuma, kertoo Knucklebone Oscar.

IBC:ssa Finnish Blues Societya ovat aiemmin edustaneet Honey B. & T-Bones (2015), Black River Bluesman & Bad Mood Hudson (2014), Ismo Haavisto Band (2013), Micke & Lefty feat. Chef (2012) ja Jo' Buddy & Down Home King III (2011).

Menestyminen kisassa ei ole White Knuckles Trion jäsenille pääasia, mutta esiintyminen bluesmusiikin synnyinmailla jännittää.

– Varmaan, kun eka keikka tulee karsintaerissä, niin jännittää ihan kurat pöksyissä, mutta onhan se tosi mahtavaa.

Rennoimmasta suhtautumisesta esitykseen vastaa kosketinsoittaja R.K. Hillside.

– Mun rooli on soittaa kahdella kädellä pianoa ja biisien välissä ehkä ottaa kulaus kuohoviiniä.

Järjestyksessä 32. International Blues Challenge -kisa järjestetään 26.–30. tammikuuta 2016.

Katso uustisjuttu bändistä täältä.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä