Videopelit lisäävät bändien musiikin myyntiä hurjasti
Kymmeniä vuosia vanhojen bändien ja artistien suosio näkyy erityisesti digitaalisen musiikin myynnissä, ei niinkään cd-levyjen myynnissä. Suomessa klassikkobändien musiikin latausten määrä internetissä on kaksinkertaistunut pelien ansiosta.
Maailmalla rytmi on vielä hurjempi, siellä rocklegendojen myynti on jopa kolmin-nelikertaistunut hetkessä. Pelkästään Aerosmithin kappaleista koostuva peli on tuottanut enemmän kuin yksikään bändin yli 35 vuotta kestäneen uran levyistä.
Uudet fanit eivät osta cd-levyjä vaan lataavat kappaleet internetistä. Musiikkiteollisuuden alamäki jatkuu, mutta pelibisneksen kasvu kiskoo myös poppareita ja rokkareita perässään.
- Tyypillisesti listoja ovat täyttäneet uutuusalbumit, mutta totta kai tällaiset nousevat trendit täytyy huomioida aikaisempaa enemmän, kertoo Anttilan etäkaupan johtaja Mika Leiponen.
Legendaaristen rockyhtyeiden suosio kasvaa
Videopelit ovat nostaneet kymmeniä vuosia vanhat bändit ja artistit lasten sekä nuorten suosikeiksi. Nyt teinit heiluttavat tukkaansa isiensä suosikkibändien kuten Led Zeppeliinin, Metallican ja AC-DC:n tahtiin.
- Ei ole mikään sattuma, että the Beatlesin, the Doorsin tai Led Zeppeliinin musiikki elää edelleen ja löytää uusia faneja. Siinä musiikissa on sellaista umpirautaisuutta, joka selittää sen hyvyyden, pohtii YLE populaarimusiikin päällikkö Pekka Laine
Legendaariset yhtyeet ja kappaleet ovat nykyisen rockin pohjana. Uudet fanit ymmärtävät, että Lordin musiikki on paljon velkaa Kissille. Pelien avulla kuka tahansa voi olla rocktähti.
- Kitaran soittaminen on miesten märkien unien huipentuma. Siinä yhdistyy miehinen maailma, näyttämisen halu ja machohenkinen energia, jatkaa Laine.
Yksi syy suosioon on myös se, että Iron Maiden, Kiss ja AC-DC vinguttavat kitaroitaan lavoilla edelleen. Vanhemmat ja lapset fanittavat samoja bändejä pelien ansiosta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Yksi kuollut Hyvinkään ampumavälikohtauksessa - useita loukkaantunut
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja kahdeksan tai yhdeksän ihmistä on loukkantunut, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo palaa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.