Keski-Pohjanmaa |

Vienti voisi ratkaista rannikon roskakalaongelman

Särjille ja muille vähempiarvoisina pidetyille kaloille saattaisi löytyä markkinoita Keski-Euroopasta. Muun muassa tällaista ratkaisua ehdotetaan rannikon ammattikalastajien elinkeinon elvyttämiseksi.

Markus Sulkala lappaa jäitä siikojen päälle.
Markus Sulkala käsittelee siikoja Kokkolan Trullevin kalasatamassa. Kuva: YLE / Juho Pokela

Nyt särjet täyttävät pyydykset, mutta niitä ei ainakaan kotimaassa kannata hyödyntää. Samalla niin sanotut roskakalat heikentävät arvokalojen elinympäristöä.

Ylitarkastaja Timo Halonen maa- ja metsätalousministeriöstä toteaa, että Keski-Eurooppaan vienti vaikuttaa kannattavalta tavalta hyödyntää esimerkiksi särkeä nykyistä enemmän:

- Sieltä on löytynyt hyviä, potentiaalisia maita, missä myös nämä särkikalat voisivat löytää kohdeyleisönsä.Ja se hinta, mitä siellä on mahdollista saada, on kohtuullisen hyvä. Että ongelma mikä Suomessa on tällä hetkellä ollut on se, että nämä särkisaaliit muodostuvat pienistä eristä, ja sen logistiikka- ja keräilyjärjestelmä on hyvin haastava rakentaa sillä tavalla, että vientimarkkinoille voidaan taata jatkuva ja tasainen raaka-ainevirta.

Logistiikkaongelmaa helpottamaan on ideoitu kalasatamiin pakastekontteja, joihin saalista kerättäisiin. Kokkolassa ja muualla Perämeren rannikolla myös kalanjalostusyritykset ovat kiinnostuneita vuokraamaan tilojaan vientiprojektille.



Konseptit kuntoon, niin kuluttajat kiinnostuvat

Projektisihteeri Outi Kaski toteaa, että jos vähempiarvoisesta kalasta saadaan pystyyn hyvä tuotekonsepti, mietittävänä on myös, miten saada kuluttajat kiinnostumaan siitä. Apuun saattaisivat Kasken mukaan tulla eettiset ja ympäristönäkökohdat: ilmastoasiat, lähiruoka, kotimaisuus ja kestävä kalastus ajatuksena voivat vaikuttaa kuluttajan valintoihin.

Viimeisten parinkymmenen vuoden ajan kalastuselinkeino on Perämeren rannikolla hiipunut. Alueella on ammattikalastajia, mutta moni paikkaa toimeentuloaan myös muilla töillä. Kalastajien mukaan erityisesti hylkeet haittaavat pyyntiä. Elinkeino ei myöskään enää houkuttele nuoria alalle.

Raskas ammatti

Pitkään kalastajan ammatissa toiminut Markus Sulkala Kokkolasta ymmärtää, jos nuori ei lähde kalastajaksi.

- Siinä on ensinnäkin se valtava työmäärä. Kun mennään laskemaan se työmäärä siihen tuntipalkkaan verrattuna, niin se ei ole häävi. On tehtävä kovat investoinnit, ennen kuin pääsee kunnolla kalastamaan. Ja koko ajan arvokalasaaliit vähenevät. Varsinkin syksyisin hylkeet tekevät kalastuksesta mahdotonta. Ne uivat kalastusveneen perässä ja siivoavat verkot. Kalat ymmärtävät myös välttää hyljealueita, luettelee Sulkala.

Tänä talvena Markus Sulkalan pyydyksiin on uinut ihan mukavasti siikaa. Talvikalastus on hänen mukaansa helppoa, kun hylkeet eivät hätyytä kiinteän jääkannen tultua. Särjetkin liikkuvat vasta keväämmällä, kutuaikaan, joten kalastaja voi keskittyä olennaiseen.

Kalastaja ympäristönhoitajana

Valtio on kiinnostunut kalastajista ja vähempiarvoisen kalan nykyistä merkittävästä hyödyntämisestä. Entistä suurempien roskakalasaaliiden myötä näet merten fosfori- ja typpipitoisuudet laskisivat.

Ylitarkastaja Timo Halonen maa- ja metsätalousministeriöstä lupaa, että jatkossa kalastaja voisi saada ympäristönhoidollista rahaa siitä, että poistaa merestä esimerkiksi särkeä.

Niin sanotusta roskakalasta tehdään myös rehua. Uudessakaupungissa kehitellyssä kokeilussa on selvitelty, miten kalanperkuujätteistä voi valmistaa biodieseliä ja biokaasua. Kaupallisesti nämä biovaihtoehdot eivät nykyisillä energianhinnoilla vielä kannata. Jatkossa ehkä.

Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa / Heini Holopainen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä