Kotimaa |

Vieraaseen sänkyyn luvan kanssa

Samaan aikaan kun haluttomuus on yhä suurempi ongelma parisuhteissa, seksi on muuttunut osalle ihmisistä harrastukseksi, siinä missä jokin muukin nautintoa tuottava vapaa-ajan viettomuoto. Parinvaihto on yksi osa tätä ilmiötä. Siinä pariskunnat vaihtavat yhdessä kumppania ja hakevat vaihtelua seksielämäänsä.

Parit tanssivat tangoa - lähikuvassa korkokengät.
Parinvaihtajat haluavat välttää uskottomuuden, mutta saada silti uusia seksikokemuksia. Kuva: Leo La Valle / EPA

Parinvaihtoa yhdessä harrastavat puolisot haluavat välttää pettämisen ja valehtelun, jota uskottomuus merkitsisi.

- Se vaikuttaa pitkään makuuhuoneessa vielä sen jälkeenkin! Parinvaihdosta saa erinomaisen lisämausteen, hehkuttaa Jokke TV2:n Silminnäkijä-ohjelmassa keskiviikkona.

Hän on yhdessä puolisonsa Tiinan kanssa halunnut saada uutta ytyä makuuhuoneeseen parinkymmenen yhdessäolovuoden jälkeen. He ovat harrastaneet parinvaihtoa kahdeksan vuoden ajan eli saaneet uusia seksikokemuksia – yhteisellä päätöksellä.

- Uskon, että aika monella on erilaisia fantasioita. Niistä ei vain uskalleta puhua toiselle, Tiina sanoo.

Muualla miljoonabisnestä, Suomessa salamyhkäistä

Järjestäytynyt parinvaihto on tullut Suomeen kymmenisen vuotta sitten. Se on Suomessa edelleen pienimuotoista klubitoimintaa. Asiasta kiinnostuneet tapaavat toisensa ensin suljetussa nettiryhmässä, jossa sovitaan yhteisistä bileistä. Niitä varten voidaan esimerkiksi varata koko hotelli.

Euroopassa on parinvaihtoa varten omia klubeja ja hotelleja. Olennainen osa niissä on erilaisten seksuaalifantasioiden toteuttaminen.

Yhdysvalloissa parinvaihtokulttuuri on miljoonabisnestä. Se on alkanut jo 1950-luvulla termillä vaimonvaihto. Yleensä asialla ovat keskiluokkaiset pariskunnat.

Suomessa ilmiö on toistaiseksi pienimuotoista ja salamyhkäistä. Parinvaihtajat ”ovat kaapissa” eivätkä uskalla avoimesti kertoa harrastuksestaan.

- Mustasukkaisuus on osa nautintoa. Asetelman tuhmuus kiihottaa omalla tavallaan. Tunne-elämä on vuoristorataa siinä vaiheessa, Jokke paljastaa.

Berliinissä parinvaihtoklubia pitävä Dominique von der Heydt pitää vapaata seksuaalisuutta jokaisen ihmisen henkilökohtaisena oikeutena, jota ei pitäisi rajoittaa mitenkään. Hän toteaa oman klubinsa olevan seksilaboratorio.

- Se on vain seksiä! Mikä siinä on niin vaarallista? Jos miehet saisivat leikkiä enemmän peniksillään, niin heidän ei tarvitsi leikkiä aseilla!

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä