Ulkomaat |

Vietnam ja Kiina ripustavat kuuman linjan

Vietnamin ja Kiinan johtajat ottavat käyttöön maiden välisen salatun kuuman linjan. Puheyhteydelle on käyttöä merenkäyntikiistojen ratkaisemiseksi rauhanomaisesti.

Vietnamin ulkoministeriön mukaan kuumasta linjasta sovittiin torstaina Kiinan valtionmiesten vierailulla Hanoihin. Vielä samana päivänä kiinalaisviestimet kirjoittivat, että Peking lähettää venepartioita Etelä-Kiinan merelle kiistellyille saarialueille.

China Daily -sanomalehden mukaan Kiina suunnittelee merisota-alustensa valjastamista kalastuksen valvomiseen, sillä luvattomaan kalastukseen ja aluevaltauksiin liittyvät ongelmat ovat kasvaneet Etelä-Kiinan merellä. Vietnamin ulkoministeriö ei ottanut lausunnossaan mitään kantaa lehden väitteeseen.

Viime vuonna Kiina ja Vietnam sopivat maarajansa merkitsemisestä, mutta merellä rajakiistat jatkuvat. Molemmat pitävät omanaan osaa tai kaikkia Spratlysaarista ja Paracelsaarista, jotka sijaitsevat lähellä merkittävinä pidettyjä öljy- ja kaasuesiintymiä.

Merivoimat ovat ottaneet yhteen strategisesti tärkeällä ja pitkään kiistanalaisella alueella, jolla viimeksi viime viikolla kiinalaispartio kiilasi amerikkalaisen sota-aluksen pois Hainanin provinssin saaristoalueelta.

Lähteet:
Reuters

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä