Kotimaa |

Viharikoksia paljastui entistä enemmän

Viharikoksia tuli viime vuonna poliisin tietoon entistä enemmän. Poliisiammattikorkeakoulun selvityksen mukaan viharikosten määrä kasvoi viime vuonna noin 17 prosenttia vuoden 2008 lukemista. Kaikkiaan poliisille tehtiin viime vuonna ilmoitus 1 007 viharikoksesta.

Yleisin viharikosten nimike oli viime vuonna pahoinpitely. Lisäksi suurin osa tapauksista sisälsi viitteitä rasismista, selviää Poliisiammattikorkeakoulun tekemästä vuosiselvityksestä.

Viharikokseksi määritetään ne tapaukset, joiden motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin edustamaa ryhmää kohtaan.

Rasistiset piirteet yleisimpiä

Viime vuonna ilmoitetuista viharikoksista jopa 85 prosentissa oli rasistisia piirteitä. Eniten rasistisia rikosepäilyjä kirjattiin Helsingissä.

Etniseen tai kansallisuuteen perustuvat rikokset ovat selvästi yleisimpiä. Esimerkiksi uskontoon viittaavia tapauksia oli viime vuonna 83. Uhrin seksuaalinen suhtautuminen oli motiivi 31 jutussa.

Useimmin juttujen epäilty on 15 - 24-vuotias suomalainen mies ja asianomistajista noin 60 prosenttia on Suomen kansalaisia, muun muassa romaneja tai Suomessa syntyneiden maahanmuuttajien lapsia.

Rasistiset rikokset kohdistuvat ulkomaalaisista useimmiten somaleihin, kun luku suhteutetaan täällä asuvien ulkomaalaisten määrään.

Rasististen rikosten määrää on Suomessa seurattu noin kymmenen vuotta. Vuonna 2008 seurantaa on kehitetty laajemmaksi viharikosten tilastoinniksi.

Laki ei tunne viharikosta

Suomen rikoslaissa ei ole nimikettä viharikos tai rasistinen rikos. Selvityksessä viharikoksiksi kuitenkin luokitellaan sellaiset epäilyt, joissa uhri tai joku muu asianosainen epäilee vihamotiivia tai joihin sisältyy solvauksia uhrin edustamaa ryhmää kohden.

Rikosnimikkeen puuttumisesta huolimatta rasistisen teon motiivi voi olla rangaistuksen koventamisen peruste. Lakia on ehdotettu muutettavaksi niin, että koventamisen perusteena voisi teon rasistisuuden lisäksi olla motiivi uhrin uskontoa, elämänkatsomusta, syntyperää, vammaisuutta tai sukupuolista suuntautumista vastaan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä