"Vihdoin pääsee uusiin tiloihin"
Kajaanissa Teppanan uuden hoitotalon rakentaminen on pysynyt aikataulussa. Erityisesti hoitotalon henkilökunta on innoissaan päästessään pois vanhoista työtiloista.
Teppanan uuteen, 5,5 miljoonan euron hoitotaloon tulee tilat Kainuun maakunta -kuntayhtymän hammashoidolle ja eläinlääkinnälle sekä Kajaanin kaupungin päiväkodille. Hammashoidon ja eläinlääkinnän on määrä aloittaa toiminta hoitotalossa syyskuun puolivälissä. Päiväkoti puolestaan aloittaa toiminnan hoitotalossa lokakuun lopulla.
Teppanan uudesta hoitotalosta tulee koko Kainuun hammashoidon pääpaikka. Hammashoidon huoneita tulee kymmenen, lisäksi tulevat huoltotilat, joissa huolletaan koko Kainuun hammashoidon laitteisto.
Sairaalainsinööri Pentti Keräsen mukaan uudet tilat helpottavat hammashoidon tilannetta huomattavasti.
- Uudessa hoitotalossa on puolet enemmän hammashoidon huoneita kuin nykyisissä tiloissa Kajaanissa. Väljyyttäkin on kaikin puolin eri tavalla kuin entisessä paikassa.
Uusi hoitotalo voi mahdollisesti tuoda helpotusta myös hammaslääkäripulaan. Keränen uskoo, että viimeisen päälle moderneihin tiloihin on helpompi rekrytoida henkilökuntaa.
Ongelmavyyhtiin saadaan helpotusta
Hammashoito ja eläinlääkintätilat ovat yhteensä reilu 1500 neliötä, josta yli 1000 neliötä on hammashoidon käytössä. Tilojen suunnittelussa on ollut mukana myös hoitotalon tulevaa henkilökuntaa ja nykyisten tilojen ongelmat on pyritty ratkaisemaan uusissa tiloissa.
Ympäristöterveydenhuollon tulosalueen johtaja Päivä Nykänen kertoo, että nykyiset eläinlääkinnän tilat ovat ahtaat, mikä vaikeuttaa työskentelyä. Lisäksi tarvitaan erityyppisiä toimitiloja.
- Iso puute on ollut myös se, ettei ole ollut autotalleja. Eläinlääkärit säilyttävät lääkkeitä autossa, minkä vuoksi tarvitaan autoille lämmin säilytystila. Nämä kaikki ongelmat ratkeavat uusien tilojen myötä, Nykänen selvittää.
Myös suuterveydenhuollon osastonhoitaja Pirjo Heikkonen on innoissaan, että henkilökunta pääsee pian muuttamaan uusiin tiloihin.
- Iso kiitos kaupungille, että tämä hanke toteutettiin ja iso kiitos henkilökunnalle, että he ovat jaksaneet vanhoissa tiloissa.
Hyvä hanke kainuulaisille
Rakennustyöt aloitettiin viime syksynä. Kajaanin Teknologiakeskuksen toimitusjohtaja Jarmo Juntunen uskoo, että Teppanen hoitotalo on ollut hyvä hanke kainuulaisille rakentajille.
- Kaikki meidän urakoitsijat ovat kainuulaisia, Juntunen kertoo.
Ongelmat ratkeavat uusien tilojen myötä.
Hammashoidon- ja eläinlääkinnäntiloissa tehdään parhaillaan viimeistelytöitä. Päiväkodintiloissa pystytetään vielä väliseiniä. Juntusen mukaan rakennustyöt ovat kaikin puolin sujuneet aikataulussa ja suunnitelmien mukaan.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Vuokatti valmiina MM-kisoihin
Vuokatissa järjestettävät kisat ovat yhdet suurimmista suunnistuksen MM-kisoista koskaan, sanoo kansainvälisen suunnistusliiton urheilujohtaja Björn Persson.
TROMBI13 kulkee Kainuun teillä perjantaiaamuna
Maavoimien taisteluharjoitus TROMBI13 näkyy Kainuu tieliikenteessä. Joukkojen keskitysmarssi eli muuta liikennettä hitaammin liikkuvat joukot siirtyvät Kainuun Prikaatilta Rovajärvelle perjantaiaamuna kello neljä alkaen reittiä Kajaani - Kuusamo - Kemijärvi.
Talvivaaran rautavesivuodon todistaja: Ikävä totuus on, että valvonta on kansalaisten varassa
Yksityishenkilöt raportoivat Talvivaaran tuoreimmasta ympäristöongelmasta kaivosyhtiötä nopeammin.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
Sormukset ja rannekorut sopivat lahjaksi myös pojalle
Lahjatavaraliikkeissä eletään yhtä kauden sesonkiaikaa, ja myös koruliikkeissä toukokuun loppu tietää melkoista vilskettä. Kotimaiset korut ovat vahvoilla nuorten suosikkeina, ja lahjaostoksilla koruliikkeessä ei pihistellä.
Vasemmistoliitto yrittää tosissaan paluuta europarlamenttiin
Ehdolle lähtee muun muassa liikenneministeri Merja Kyllönen.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Kohonen sivalsi Jymyn voittoon
Sotkamon Jymyn lukkari Toni Kohonen tykitti ratkaisun kolmosluukusta Helsingissä. Joukkue toipui surkeasta avausjaksosta ja nujersi Hyvinkään Tahkon.
Hoitolasku uhkaa karata käsistä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä jatkaa säästökohteiden etsimistä. Kuntayhtymän toiminnot on haravoitu läpi jo kahteen kertaan, mutta uusia säästökohteita pitää vielä löytää.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo ottaa käyttöön lisää alueella jo olevia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
