Vihreät siirtyisi valikoivaan asevelvollisuuteen
Vihreät esittää Suomen asevelvollisuuden muuttamista yleisestä asevelvollisuudesta valikoivaksi. Puolue myös haluaa asevelvollisuuden miesten ja naisten kesken tasa-arvoiseksi, mutta tulevaisuudessa täysin vapaaehtoiseksi.
Vihreiden mukaan asepalvelukseen pitäisi tulevaisuudessa valita ensisijaisesti vapaaehtoisia, joille tehtäisiin kunto- ja psykologiset testit. Nykyisen 350 000 asevelvollisen reservin sijaan puolueelle riittäisi 75 000 - 150 000 asevelvollisen reservi varustetasosta riippuen.
Puolueen mielestä tasa-arvolain tulisi koskea myös armeijaa. Vihreät säilyttäisi kuitenkin muutosten alkuvaiheessa asevelvollisuuden naisille vapaaehtoisena.
Keskeyttämiset kertovat tehottomuudesta
Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pekka Haavisto pitää nykyistä yleistä asevelvollisuutta tehottomana.
- Asevelvollisuusjärjestelmä on aika tehoton. Ensinnäkin on melko suuri määrä ihmisiä, jotka karsiutuvat kutsunnoissa. Taustalla ovat usein terveyssyyt, mielenterveyssyyt tai kunto. Yhä useammat myös keskeyttävät asepalveluksen - keskeyttämisprosentti on ollut yli kymmenen. Se on jo merkki siitä, että järjestelmä ei toimi niin kuin sen pitäisi toimia, perustelee Haavisto.
Vihreiden kannattamassa kutsuntamallissa kutsu lähetettäisiin ikäluokan kaikille miehille ja naisille, ja palvelukseen otettaisiin testien jälkeen kaikki vapaaehtoiset miehet ja naiset. Jos kiintiö ei täyty, niin miehiä voitaisiin määrätä palvelukseen myös arpomalla. Haavisto kuitenkin uskoo, että reservi syntyisi vapaaehtoisvoimin.
- Uskon, että Suomessa tänä päivänä löytyy tarpeeksi vapaaehtoisia, jotta saadaan riittävä reservi aikaan. Maanpuolustustehtävät voivat olla aika motivoivia, ja tänä päivänä monet ovat kiinnostuneita myös kansainvälisistä kriisinhallintatehtävistä. Uskon, että hyvin järjestetty puolustuskoulutus olisi myös vetovoimatekijä, hän sanoo.
Uusia uhkakuvia etualalle
Puolustusvoimain reservin rajua karsimista Haavisto perustelee muuttuneilla uhkakuvilla.
- Perinteisen sotilaallisen uhkakuvan, eli maan miehityksen sijaan vihreät varautuu siihen, että voi tulla täsmähyökkäyksiä strategisiin kohteisiin tai tietoturvahyökkäyksiä. Myöskin ympäristöuhat tai pakolaisuuteen liittyvät uudet turvallisuusuhat ovat maailmassa tänä päivänä todellisia, Haavisto listaa.
Itäistä rajanaapuria hän ei sen sijaan näe entisenlaisena mörkönä.
- En usko, että Venäjä on sotilaallinen uhka tänä päivänä, mutta tietysti maailma muuttuu ja kriisit Euroopassa muuttuvat. Kyllä vihreät näkevät tärkeänä, että myös maanpuolustuksesta huolehditaan, Haavisto painottaa.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk.) arvioi tiistaina, että vihreiden esitys valikoivasta asevelvollisuudesta on toteuttamiskelvoton.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.