Talous |

Vihreiden luottamus hallitukseen kiinni vaalirahalaista

Hallituspuolue vihreiden luottamus hallitukseen on kiinni tulevasta vaalirahoituslain uudistuksesta. Vihreät vaatii hallituksen tiedonannolta konkreettisia tavoitteita avoimen lainsäädännön synnyttämiseksi.

Ville Niinistöä haastatellaan
Ville Niinistö Kuva: YLE

Vihreät esitti ehdokkaille kampanjakattoa. Lisäksi puolueen vaatimus on, että yli 2 000 euroa ylittävät lahjoitukset ja myös seminaarilippujen kaltainen tuki on ilmoitettava.

Vaali- ja puoluerahoituksen uudistamista käsittelevän Lauri Tarastin työryhmän on määrä esitellä uudistusehdotuksensa lokakuussa. Tarkkaa tietoa lahjoituskattojen tai vaalitukien ilmoitusvelvollisuuden määristä ei ole. Kohun viimeisimpien käänteiden jälkeen esillä on ollut muun muassa 15 000 euron lahjoituskatto yksittäisille tukijoille ja 2 000 euron ilmoitusvelvollisuus.

Hallituksen luottamuksesta äänestetään eduskunnassa hallituksen vaalituista antaman tiedonannon jälkeen. Tiedonannon ajankohta selviää myöhemmin.

Kokoomuksen ja keskustan eduskuntaryhmiin kuuluu kumpaankin 51 kansanedustajaa. Vihreillä on 14 kansanedustajaa, neljännellä hallituspuolueella RKP:llä puolestaan kymmenen.



"Poliisin tutkittava RAYn avustukset"

Vihreät vaativat, että poliisi tutkii raha-automaattiavustusten ohjaamisen puolueiden vaalitukeen.

- RAYn arvokasta tehtävää on erityisesti suojeltava. Poliisin on syytä tutkia kaikki epäilyt, jotka liittyvät julkista tukea saavien säätiöiden rahojen kanavoimiseen vaalikampanjointiin, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä