Vihtavuoren ruutitehdas menee myyntiin
Laukaan Vihtavuoren ruutitehtaalle etsitään uutta omistajaa. Tehtaan ranskalainen emoyhtiö Eurenco ilmoitti myyntihaluistaan maanantaina.
Vihtavuoren ruutitehtaan tulevaisuus on ollut vaakalaudalla jo pitkään, sillä sotilasruudin kysyntä on viime vuosina hiipunut.
Eurencon mukaan nykyisellä sotilasruutien tilauskannalla Eurenco Vihtavuori Oy:n toiminta on kannattamatonta. Yritys on pystynyt hankkimaan uutta liiketoimintaa siviilisektorilla, mutta se ei ole riitänyt kompensoimaan alentuneita sotilasruutitilauksia sekä kohonneita energia- ja raaka-ainehintoja.
Eurenco hakee yritykselle nyt uutta omistajaa, mieluiten suomalaista osapuolta, jolla olisi paremmat mahdollisuudet kehittää yritystä erityisesti siviilimarkkinoilla. Uuden omistajan etsintä on jo käynnistetty ja se kestänee vuodenvaihteen yli.
Parempi kuin sulkemispäätös
Tehtaan johtaja Ari Makkosen mukaan työntekijät suhtautuivat myyntiuutiseen rauhallisesti.
- Tässä on odotettu linjanvetoa omistajan suunnalta jo jonkun aikaa ja ehkä tämä nyt oli kuitenkin lievempi kuin mitä henkilökunta odotti. Onhan se aina sulkemispäätöstä parempi, sanoo Makkonen.
Makkonen on uuden omistajan löytymisen suhteen toiveikas.
- Neuvotteluja ollaan aloittamassa kotimaisen toimijan kanssa ja aika hyvältä näyttää tässä vaiheessa. Siitä on sovittu, että nimiä ei vielä mainita. On liian aikaista sille. Tavoitteena on saada neuvottelut tämän vuoden aikana siihen kuntoon, että kauppa voitaisiin tehdä ennen vuoden loppua.
Laukaan ruutitehdas kuuluu kuuluu Eurenco-konserniin, jonka omistaa Ranskan valtio. Eurenco Vihtavuori Oy:n vuotuinen liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa ja ruutitehdas työllistää Laukaassa noin 100 henkeä.
