Kotimaa |

Viidennes teineistä harmittelee kuviaan netissä

Suomalaisista 12–15-vuotiaista noin puolet on laittanut valokuvia tai videoita itsestään nettiin. Joka kymmenes kertoo katuneensa kuvien julkaisemista. Yhtä moni on kiusaantunut itseään esittävistä mutta toisten julkaisemista kuvista. Viestintävirasto on selvittänyt lasten ja nuorten netinkäyttöä.

Tietoturvatutkimuksen mukaan lapsista ja nuorista vain 42 prosenttia on rajannut omien kuviensa tai videoidensa katseluoikeuksia netissä esimerkiksi vain kaveripiiriin kuuluville. Moni vastaajista kertoo toivovansa vanhemmilta tietoa ja opastusta turvalliseen nettikäyttäytymiseen.

Lapsille ja nuorille kuvien ja videoiden julkaiseminen on osa sosiaalista kanssakäymistä esimerkiksi Facebookin ja MySpacen tapaisissa verkostoissa.

Netin kuvamateriaali voi myös pelottaa

Tietoturvatutkimuksen mukaan 9–15-vuotiaista lapsista ja nuorista joka toinen on törmännyt netissä pelottavaan tai väkivaltaiseen kuvamateriaaliin. Viidennes vastaajista on törmännyt kuviin, joita nyt toivoisivat, etteivät olisi nähneet.

Pelko myös kiehtoo lapsia. 9–11-vuotiaista vastaajista neljännes kertoo olevansa kiinnostunut väkivaltaisesta tai pelottavasta kuvamateriaalista.

Tänään alkavan tietoturvaviikon teemana on tänä vuonna kuvien julkaiseminen netissä. ”Ajattele ennen kuin >klik<” -kampanja muistuttaa yksityisyydensuojasta sekä varovaisuudesta netissä.

Yhteisöt lupailevat parantaa turvallisuutta

Sosiaalisista verkkoyhteisöistä vain 40 prosenttia on rajannut alaikäisten profiilit oletusarvoisesti vain ystävien nähtäviksi ja vain kolmannes vastaa käyttäjien avunpyyntöihin. EU-komissio selvitti tutkimuksessaan 25 verkkoyhteisön toimintatapoja.

Tutkituista yhteisöistä vain 11 piti alaikäisten profiilit hakukoneiden ulottumattomissa, kuten Facebook, YouTube ja MySpace. Tutkituista sivustoista 19 tarjosi erityisesti lapsille ja nuorille vinkkejä turvallisuudesta.

Niistä 14 oli esittänyt asiansa helposti ymmärrettävästi. Kiitosta saaneiden joukossa ovat esimerkiksi Habbo Hotel, YouTube, IRC Galleria ja MySpace.

Entistä useampi yhteisö myös tarjoaa mahdollisuuden suojata yksityisyyttään esimerkiksi päättämällä, ketkä saavat nähdä profiilin tiedot. Parikymmentä verkkoyhteisöä allekirjoitti viime vuoden alussa EU:n turvallisemman sosiaalisen verkostoitumisen periaatteet.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä