yle.fi


Olet tässä

YLE avasi Suomen monipuolisimman ohjelmapalvelun nettiin

julkaistu 15.6.2007 klo 12:00, päivitetty 1.5.2011 klo 16:36
areena

Kuva: YLE

YLE on avannut Suomen laajimman ja monipuolisimman netti-tv- ja radiopalvelun. YLE Areenan internetsivuilla ovat lähes kaikki YLEn omatuotantoiset radio- ja tv-ohjelmat. Sivusto on ruuhkautunut ensimmäisen päivänsä aikana pahoin. YLEn uusien palveluiden päällikön Jari Lahden mukaan käyttäjämäärä on ollut yllättävän suuri.

Internetsivusto ei ole missään vaiheessa kaatunut, mutta kaikki halukkaat eivät ole heti päässeet sivuille. Lahden mukaan sivuston kapasiteettia pyritään lisäämään viikonlopun aikana.

Areenan kautta voi myös kuunnella YLEn kahdeksaa valtakunnallista radiokanavaa. Lisäksi sivustolla on runsaasti uutta tarjontaa. YLEn uusien palveluiden päällikön Jari Lahden mukaan palvelu siirtää suomalaisen median uuteen aikakauteen.

- Areenan sisällön laajuus ja monipuolisuus takaavat, että netti-tv kiinnostaa jatkossa entistä laajempaa käyttäjäryhmää. Radiokanavien ja radio-ohjelmien tuominen nettiin tässä mittakaavassa on myös radiomedialle iso askel, arvioi Lahti.

Jatkuvasti täydentyvä ohjelmatarjonta

YLE Areenassa on noin 400 ohjelmaa tai ohjelmasarjaa. Ohjelmisto uusiutuu ja täydentyy jatkuvasti, sillä ohjelmat ovat katsottavissa ja kuunneltavissa määräajan. Pääasiassa tekijänoikeussopimukset määrittävät sen, kuinka pitkään ohjelmat ovat Areenassa saatavissa ja mitä ohjelmia palvelussa on esillä. Tekijänoikeusneuvottelut ovat käynnissä vielä esimerkiksi suosikkisarja Kotikadun saamisesta palveluun. Sama tilanne on monien ulkomaalaisten tv-sarjojen kanssa.

YLE Areenan aineisto on jaettu ohjelmatyyppien mukaan kymmeneen ryhmään: uutiset, urheilu, ajankohtaisohjelmat, asiaohjelmat, oppiminen ja tiede, kulttuuri, musiikki, viihde, draama ja lapset. Areenassa on lisäksi runsaasti suoria lähetyksiä - esimerkiksi urheilu- ja tapahtumatelevisiointeja. Valikoimassa on myös tv-sarjojen ensimmäisten jaksojen ennakkokatseluja, joista tuoreimpana tarjolla on uusi Henry Rollins Show YLE Teemalta.

Internet on monille suomalaisille tärkeä media ja uuden palvelun kautta YLE tavoittaa käyttäjäryhmiä, joiden television katselu tai radion kuuntelu on vähäistä.

- Suomalaisten mediankäyttö muuttuu ja YLEn tehtävä on vastata uusiin haasteisiin. Nyt tv-maksulle saa laajan vastineen myös verkkoympäristössä, sanoo ohjelmistoalueen johtaja Ville Vilén.

Palvelu tarjoaa lähetysajoista riippumattoman tavan katsoa ja kuunnella ohjelmia. Areena on aluksi avoin kaikille, mutta myöhemmin palvelun käyttäjäksi on rekisteröidyttävä. Rekisteröityminen edellyttää silloin maksettua tv-maksua.

YLE Uutiset

Jatka tästä