yle.fi


Olet tässä

Levy-yhtiöt pyrkivät hyötymään artisteista uusilla aluevaltauksilla

julkaistu 8.8.2007 klo 13:58, päivitetty 30.10.2008 klo 22:52
Maailman suurimmat levy-yhtiöt laajentavat toimintaansa musiikkibisneksessä uusille alueille levymyynnin jatkuvan laskemisen takia. Levy-yhtiöt ovat esimerkiksi ostaneet pienempiä yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet muun muassa artistien markkinointiin ja kiertueiden järjestämiseen. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman suuri hyöty artistista usealla eri osa-alueella.

Suurimmat levy-yhtiöt ovat perinteisesti pyrkineet löytämään uusia nousevia artisteja ja bändejä suojiinsa. Jos tuore kyky saa tehtyä hittialbumin, levy-yhtiöt pystyvät kattamaan artisteihin satsaamat kulunsa levymyynnin kautta.

CD-levyjen myynti on kuitenkin laskenut 20 prosenttia vuoden alkupuoliskolla ja myös piratismi syö osansa musiikkibisneksen tuotosta. Tämän takia levy-yhtiöiden on pitänyt laajentaa toimintaansa uusille toiminta-alueille. Musiikkialan asiantuntijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan tule helppoa, sillä levy-yhtiöiden täytyy muuttaa työskentelytapojaan niille tärkeiden artistien kanssa.

Tällä viikolla Universal Music ja Warner Music ilmoittivat sijoitaneensa yrityksiin, jotka ovat erikoistuneet musiikkiartistien managementiin eli talouteen ja markkinointiin. Esimerkiksi Universal Music teki yhteistyösopimuksen brittiläisen management- ja oheistuoteyritys Sanctuaryn kanssa, jonka artisteja ovat muun muassa James Blunt ja Elton John. Levy-yhtiö osti myös osuuden Loud.com-nimisestä hip hop -nettiyhteisöstä, jossa kilpailun kautta uudet artistit voittavat rahaa ja levytyssopimuksia.

Warner Music puolestaan sijoitti noin 110 miljoonaa dollaria Front Line Management -yritykseen, jonka asiakkaina ovat muun muassa Jimmy Buffet, Neil Diamond ja Christina Aguilera.

- Samalla kun musiikkibisneksessä kiertueiden, sponsoroinnin ja oheistuotteiden menekki kasvaa, levyjen myynti laskee. Tämän takia meidän täytyy parantaa tulostamme laaja-alaisemmalla yhteistyöllä artistien kanssa, Warner Musicin pääjohtaja Edgar Bronfman perustelee uusia aluevaltauksia.

Reuters

Jatka tästä