Suomalainen levy-yhtiö jatkaa plagiaattitaistelua
Kuva: Meeno Peluce
Kernel Recordsia edustavan lakimies Herkko Hietasen mukaan käräjäoikeuden päätös oli odotettavissa, koska asia ei ole yksinkertainen.
Juttua ei kuitenkaan olla jättämässä sikseen, vaan yhtiö valmistelee oikeudenkäyntejä muissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa.
Kernel Records on pyrkinyt sopimukseen Nelly Furtadon levy-yhtiön kanssa, mutta yhtiö ei ole suostunut neuvotteluihin. Nelly Furtadon levymerki Geffen Records on osa ylikansallista Universal Music Groupia.
- Vastassa on iso monikansallinen levy-yhtiö ja sen tuottajat, jotka ovat kopioneet pienten tuottajien tekemiä materiaaleja. Kyllähän tässä on tällainen David vastaan Goljat -asetelma. Raha saattaa tässäkin asiassa lopulta puhua, Hietanen sanoo.
Timbaland vähättelee asiaa Tempest eli Janne Suni sävelsi vuonna 2000 demotapahtuma Assemblyyn kappaleen Acid Jazzed Evening. Sunin kappaleen ja tunnetun amerikkalaistuottaja Timbalandin myöhemmin Nelly Furtadon levylle koostaman kappaleen Do it samankaltaisuus herätti alkuvuodesta laajaa keskustelua Internetin avoimilla uutissivustoilla ja muun muassa YouTubessa.
Asiaa mutkistaa se, ettei Timbaland käyttänyt Sunin alkuperäistä versiota, vaan norjalaisen Glenn Rune Gallefossin siitä tekemää Commodore 64 -versiota. Timbaland olisi siis velvollinen kiittämään sekä Sunia että Gallefossia.
Vastaavanlaista lainailuksi tai jopa varasteluksi luokiteltavaa toimintaa harrastetaan yleisesti, mutta harvemmin tapaukset ovat ilmiselviä. Washingtonilaisen radiokanavan haastattelussa Timbaland eli Timothy Mosley on vähätellyt asiaa ja puhunut samplauksen eli toisten kappaleiden hyväksikäytön puolesta.