yle.fi


Olet tässä

Enemmistö nuorista vastustaa musiikin vapaata nettijakelua

julkaistu 13.11.2009 klo 11:14, päivitetty 14.11.2009 klo 12:29
Grafiikka

Kuva: YLE

Enemmistö suomalaisnuorista vastustaa musiikin vapaata nettijakelua, käy ilmi tuoreesta Nuorisobarometrista. Kuitenkin suurin osa 15-29-nuorista on joskus ladannut netistä tekijänoikeudella suojattua musiikkia.

Nuorisobarometrin mukaan enemmistö (56 prosenttia) nuorista on joskus ladannut netistä tekijänoikeudella suojattua musiikkia. Osuus on puolet suurempi kuin netistä musiikkia ostaneiden osuus (28 prosenttia). Vähänkään säännöllisemmin musiikkia ilmaiseksi latailee kuitenkin selvä vähemmistö, kuukausittain reilu kolmannes ja viikoittain noin joka viides. Muun tekijänoikeudella suojatun materiaalin, kuten elokuvien, pelien tai ohjelmien latailu on selvästi musiikkia harvinaisempaa.

Tutkimuksen mukaan 15 - 29-vuotiaille tärkeimpiä kulttuuripalveluita ovat puolestaan konsertit ja keikat, jotka ovat ainakin melko tärkeitä lähes neljälle nuorelle viidestä. Muita tärkeitä kulttuuripalveluita nuorille ovat kirjastot ja televisio. Tutkimuksesta käy ilmi, että kulttuuripalveluiden merkitys nuorten elämän ja vapaa-ajan kannalta on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kahdella kolmesta nuoresta on ainakin jokin luova harrastus. Yleisin niistä on jonkin instrumentin soittaminen. Nuoret harrastavat myös käsitöitä, valokuvausta, piirtämistä tai muita kuvataiteita. Suurinta osaa luovista harrastuksista harrastetaan vähintään viikoittain. Aktiivisimmin harrastukseensa panostavat soitinta soittavat tai laulavat nuoret. Nuorilla naisilla on enemmän luovia harrastuksia ja he harrastavat miehiä säännöllisemmin.

Nuorisobarometrin mukaan sirkus, näytteleminen tai graffitit ovat luovia aktiviteetteja, joita yhä useampi nuori haluaisi harrastaa. Yleisin este kulttuuriharrastukseen osallistumiselle on ajanpuute. Muita esteitä ovat harrastuksen kalleus tai harrastusmahdollisuuksien puuttuminen kotipaikkakunnalta.

Nuorisobarometri on Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan (Nuora) ja Nuorisotutkimusverkoston julkaisema tutkimus. Siinä kerättiin tietoja muun muassa 15 - 29-vuotiaiden suomalaisten nuorten osallistumisesta taiteeseen ja kulttuuriin sekä heidän asenteistaan.

YLE Uutiset

Jatka tästä