Perinteinen faniklubitoiminta viehättää yhä
Artistien ja yhtyeiden perinteinen fanitoiminta pitää edelleen pintansa. Suomessa on satoja faniklubeja, ja ne toimivat pääosin netissä. Silti useilla kerhoilla on yhä toimintaa myös nettimaailman ulkopuolella.
Helsinkiläinen 31-vuotias Maura Haimola aloitti Kiss-yhtyeen fanittamisen jo lapsena Animalize-levyä kuuntelemalla. Varsinaiseen fanitoimintaan hän liittyi muutama vuosi sitten.
- Halusin jakaa kokemuksia toisten fanien kanssa. Löysin netistä tietoa Kiss Army Finlandin toiminnasta, ja siitä se sitten lähti. Kiss on aina ollut minulle jotain enemmän kuin pelkästään musiikkia, ja kuuluminen faniklubiin vie sen pidemmälle, Haimola sanoo.
Kiss Army Finlandilla on aktiivijäseniä noin 200. Sen sijaan järjestön keskustelupalstalla rekisteröityneitä käyttäjiä on yli 1 200.
Toisaalta esimerkiksi Suomen virallisen Tokio Hotel -faniklubin sivuilla käyttäjiä on yli 6 000, mutta jäsenyys ulottuu lähinnä keskustelufoorumille
Pikkujouluja, keikkamatkoja ja dvd-iltoja
Kiss Army Finlandin aktiivijäsenet tapaavat toisiaan useita kertoja vuodessa. Viimeksi isot kekkerit järjestettiin Kissin uuden levyn ilmestymisen kunniaksi.
Samoin tekevät myös esimerkiksi kotimaisen Lauri Tähkä & Elonkerjuun viralliset fanit, joiden tapaamisista tosin suurin osa tapahtuu keikoilla. Syntymähäjyt ry:llä on jäseniä noin 350, kertoo puheenjohtaja Teppo Pulakka.
- Viime kesänä järjestimme Häjy-olympialaiset Jämsässä. Osallistujia oli noin 80 ympäri Suomen. Lisäksi meillä on ollut Häjy-gaala, dvd-katseluiltoja, pikkujouluja ja milloin mitäkin, Pulakka muistelee.
Suomalaisille Iron Maiden -faneille omistetun Rautaneito.com-sivuston vetäjä Toni Brigatti puolestaan kertoo järjestäneensä faneille keikkamatkoja mm. Prahaan, Tukholmaan ja Milanoon. Rautaneito.comiin on rekisteröitynyt noin 2 500 jäsentä. Kasvokkain toisiansa näkee huomattavasti harvempi, mutta sitäkin ”hevimmin”.
- Viimeksi kuukausi sitten tapasimme tusinan kaverin voimin. Pikkuhiljaa olen toipumassa siitä ja osa ei varmaan ole toipunut vieläkään, Brigatti veistelee.
Yhteisöllisyys on tärkeintä
Suomalaiset faniklubit tarjoavat jäsenilleen pieniä etuja, mutta esimerkiksi konserttilippujen etuosto-oikeudet ovat harvinaisia. Kaikkien tärkeintä ovatkin fanitoiminnan kautta solmitut ystävyyssuhteet ja sen tuoma yhteisyys.
- Jos sanoo, että lähtee katsomaan keikkaa 300 kilometrin päähän, niin tässä porukassa kukaan ei kyseenalaista sitä, että miksi sinä sinne menet, Syntymähäjyjen puheenjohtaja Teppo Pulakka sanoo.
- Ei ole mitään väliä, mitä muuten teet elämässä. Meillä on jäseniä professoreista poliisiin. Silloin kun tapaamme, olemme kuin yhtä suurta perhettä. Se on todella hieno kokemus, iloitsee Kiss Army Finlandin Maura Haimola.
YLE Uutiset / Tuomas Ferm