Nettipiratismista koituu satojen miljardien suuruinen lasku
Eurooppalaiset latasivat toissa vuonna laittomasti musiikkia, elokuvia ja tv-ohjelmia kaikkiaan kymmenen miljardin euron arvosta. Asia selviää tuoreesta, Kansainväliselle kauppakamarille luovutetusta raportista.
Raportin mukaan laiton lataaminen aiheutti Euroopan Unionin alueella kaikkiaan 185 000 työpaikan menetyksen.
Kansainvälinen kauppakamari arvioi, että nettipiratismi jatkaa edelleen kasvuaan. Kauppakamarin arvioin mukaan piratismista aiheutuu 240 miljardin euron ja 1,2 miljoonan työpaikan menetykset vuoteen 2015 mennessä.
Media- ja viihdealan yritysten mielestä nettipiratismi rehottaa, koska sitä ei aina mielletä laittomaksi toiminnaksi. Yritykset ja yhtiöt vaativatkin nopeita toimia kansalaisten piratismia koskevien asenteiden muuttamiseksi.
AP