Suomalainen Hitlantis-musiikkipalvelu herättää kansainvälistä huomiota
Kuva: YLE/Uutisgrafiikka
Uusi suomalainen Hitlantis-musiikkipalvelu herättää kiinnostusta ulkomailla. Indie-musiikin Spotifyksi pyrkivä Hitlantis on noteerattu viime aikoina kansainvälisessä mediassa - sitä on kuvattu muun muassa maailman tämän hetken kiinnostavimmaksi musiikkipalveluksi.
Hitlantis.com -sivustolla voi kuunnella musiikkia aloittelevilta bändeiltä, joilla ei ole vielä levytyssopimusta. Sivuston ulkoasu muistuttaa pelilautaa, jolla bändit ovat esillä sitä näyttävämmin, mitä suositumpia ne kuulijoiden keskuudessa ovat. Suosituimmat bändit saavat palkinnoksi muun muassa keikkamahdollisuuksia eri puolilla Eurooppaa.
Hitlantis pyrkii kansainvälisille markkinoille, ja se on jo herättänyt huomiota muun muassa yhdysvaltalaismediassa. Esimerkiksi yhdysvaltalainen televisioyhtiö CBS kuvaa Hitlantista "maailman innovatiivisimmaksi musiikkipalveluksi".
Hitlantis onkin asettanut itselleen kovat tavoitteet. Vuoden 2010 loppuun mennessä palvelussa pitäisi olla 125 000 bändiä ja puolitoista miljoonaa käyttäjää.
Yhtiön toimitusjohtajan Marcus Tilgmann mukaan Hitlantis aikoo kuitenkin jatkossakin kesittyä indie-musiikkiin.
- Valtavirtamusiikkia tarjoavia sivustoja on maailma pullollaan, mutta valitettavasti indie-musiikkia ei netin musiikkipalveluista juuri löydy. Indie on ehdottomasti se meidän juttu, Tilgmann sanoo.
Tällä hetkellä Hitlantiksesta on käytössä beta-versio, ja valmis sivusto lanseerataan 27. toukokuuta. Palvelua on kehitetty yhteistyössä bändien ja käyttäjien kanssa, ja sitä on tarkoitus versioida vuorovaikutteisempaan suuntaan.
- Jatkossa sivustolla vaikuttavilla bändeillä ja heidän faneillaan on mahdollisuus olla yhteydessä toisiinsa, ja fanit voivat myös verkostoitua muiden fanien kanssa, Tilgmann kuvailee.
Hitlantis mainostaa itseään myös artistien oikeudet huomioivana palveluna. Yrityksen mukaan verkkokauppa Hitlantis antaa yhtyeille peräti 90 prosenttia myydyn musiikin tuotosta. Palvelusta löytyy lisäksi vain sellaista musiikkia, jonka oikeudet muusikot itse omistavat.
YLE Uutiset