yle.fi


Olet tässä

Forbes: U2 ansaitsi artisteista eniten

julkaistu 18.7.2010 klo 11:31, päivitetty 19.7.2010 klo 08:47
U2:n kitaristi The Edge ja laulaja Bono esiintyvät Berliinissä Brandenburgin portin edessä.

Kuva: Robert Schlesinger/EPA

Talousverkkolehti Forbes.com on julkistanut listan vuoden suurituloisimmista muusikoista. Kärkipaikoilla lähes kaikille yhteistä näyttää olevan jo 1980-luvulla kukoistanut ura. Irlantilaisyhtye U2 teki ainoana yli 100 miljoonan euron tiliä.

Listan toisella sijalla on australialainen AC/DC ja neljäntenä Bruce Springsteen, jotka molemmat nauttivat suurta suosiota U2:n tavoin jo 80-luvulla. Nämä muusikot myyvät edelleen täysiä stadionkonsertteja, myyvät levyjä vuosikymmenien ajalta ja soivat monenlaisten kuuntelijakuntien radioasemilla.

Listan parhaiten sijoittunut nainen, kolmanneksi yltänyt amerikkalaislaulaja Beyoncé sai yli puolet tuloistaan sponsoriyhteistyöstä ja vaatemallistostaan.

Huipputuloihin voi nousta myös raketin lailla. Ensimmäisen levynsä vasta kaksi vuotta sitten julkaissut Lady Gaga ohitti Madonnan, johon häntä on koko lyhyen uransa ajan verrattu.

YLE Uutiset

Jatka tästä