Tiede

Viikko tieteessä: Ihmisen aikakausi ja aurinkokunnan uusi planeetta

Tieteen suurimpia saavutuksia ja ihmeellisimpiä löydöksiä viikon varrelta.

Pilvenpiirtäjiä Tokiossa.
Kuva: Kimimasa Mayama / EPA

Aurinkokunnasta saattoi löytyä yhdeksäs planeetta

Aurinkokunnan ulkoreunalla saattaa olla aiemmin tuntematon yhdeksäs planeetta, arvioivat Kalifornian teknologiainstituutin tähtitieteilijät. Mahdollisen yhdeksännen planeetan kiertorata kulkisi noin 20 kertaa kauempana kuin Neptunus. Planeetan olemassaoloa alettiin epäillä pienten jäisten kappaleiden takia, jotka ovat erikoisessa muodostelmassa. Tutkijat epäilevät, että niiden muodostelmaa selittäisi planeetta, joka painovoimallaan aiheuttaisi muodostelmat.

Aurinkokuntamme yhdeksäs planeetta pimeältä puolelta, vasten aurinkoa.
Taiteilijan näkemys aurinkokuntamme mahdollisesti yhdeksännestä planeetasta. Kuva: Roberh Hurt / Caltech / AFP

Ihmisen mukaan nimetty aikakausi on ehkä alkanut

Ihmiskunnan vaikutus ilmakehään, valtameriin ja luontoon on jo niin suurta, että uuden geologisen aikakauden voidaan katsoa alkaneen maapallolla, arvioi asiaa kuusi vuotta pohtinut ryhmä kansainvälisiä tutkijoita. Tutkijoiden mukaan noin 12 000 vuotta kestänyt holoseenikausi olisi päättynyt ja maapallolla on siirrytty antroposeenikauteen, joka viittaa ihmiseen.

Sumuinen Lontoo kuvattuna ilmasta
Sumuinen Lontoo kuvattuna ilmasta 11.joulukuuta 2013. Kuva: EPA

Länsimainen ruokavalio vahingoittaa myös tulevien sukupolvien vatsoja

Hiirikokeiden perusteella näyttää siltä, että länsimainen ruokavalio köyhdyttää suoliston mikrobikantaa ehkä jopa peruuttamattomasti. Heikentynyt mikrobisto näytti myös periytyvän. Suolistomikrobit ovat ovat osa immuunipuolustusta ja ne suojelevat meitä sairastumiselta.

Vihanneksia toripöydässä.
Kasviksissa on paljon kuituja, jotka auttoivat hiirikokeissa hiiriä palauttamaan suoliston köyhtynyttä bakteerikantaa. Kuva: Luong Thai Linh / EPA

Maapalloa uhkaa lähes varma tuho

Ihmiskunnan selviytymistä uhkaavat ennen muuta itse aiheuttamamme vaarat, sanoo maailmankuulu fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking. Hän näkee katastrofin todennäköisenä seuraavien tuhannen tai kymmenentuhannen vuoden aikana. Hawking mainitsi ydinsodan, ilmastonmuutoksen ja geneettisesti muunnellut virukset esimerkkeinä mahdollisista tuhon syistä.

Stephen Hawking.
Stephen Hawking joulukuussa 2015. Kuva: Facundo Arrizabalaga / EPA

Valolla aktivoitavista nanohiukkasista apua antibioottiongelmaan

Uudet valolla aktivoitavat nanopartikkelit tappavat valtaosan antibiooteille vastustuskykyisistä bakteereista. Äärimmäisen pienten partikkelien ansiosta pystyttiin laboratoriokokeissa kohdistamaan solutasolla hoito vain infektioon. Pimeässä nämä nanohiukkaset eivät ole aktiivisia, mutta tietyillä valon aallonpituuksilla ne voidaan aktivoida hyökkäämään sairastuneiden solujen kimppuun.

Saksalaisen laboratorion petrimaljassa nähdään kolibakteeriviljelmä.
Coloradon yliopiston tutkimuksen mukaan uudet nanohiukkaset auttaisivat esimerkiksi kolibakteerien tuhoamisessa. Kuva: Julian Stratenschulte / EPA

Tuoreimmat aiheesta: Tiede

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä