Kotimaa |

Viileys ja sateet hidastaneet viljan kasvua - keskimääräinen sato vielä mahdollinen

Perunan satonäkymät ovat ProAgrian mukaan sen sijaan huolestuttavat. Vadelmien satokausi on alkamassa ja ensimmäiset herukat ovat tulleet etelässä myyntiin.

Lakoontunutta viljaa.
Vaikka edellytykset keskimääräiseen kokonaisviljasatoon ovat edelleen olemassa, alueelliset ja tilakohtaiset erot ovat tänä vuonna erityisen suuret sateiden paikallisuuden vuoksi, ProAgria sanoo. Kuva: Olga Pihlman / Yle

Viljasadosta saattaa vielä tulla keskimääräinen, jos loppukesän sää suosii viljelyksiä, kertoo ProAgria Keskusten Liitto. Jos sateet kuitenkin jatkuvat, sato-odotukset synkkenevät. Uhkana on sekä kasvitautien leviäminen että kasvustojen lakoontuminen.

Rankat sateet ovat lakoonnuttaneet ruista etenkin Pirkanmaalla ja Etelä-Karjalassa, mutta muuten viljakasvustot ovat pysyneet toistaiseksi hyvin pystyssä.

Syynä on se, että jyväsato on kehittynyt hitaasti viileän kesän ja pitkittyneen kylvökauden vuoksi. Kasvustojen kehitys on viikosta puoleentoista viikkoon jäljessä koko maassa. Säiden lämpeneminen heinäkuun viimeisellä viikolla vauhditti jonkin verran viljelykasvien kasvua.

Aikaisia monitahoisia ohria päästäneen puimaan vasta elokuun loppupuolella. Kauran ja kevätvehnän puinnin alkamisen arvioidaan siirtyvän elo-syyskuun vaihteeseen. Rukiin puintien odotetaan käynnistyvän Etelä-Suomessa ensi viikolla ja aikaisten syysvehnien kahden viikon kuluessa.

Etelä- ja Keski-Suomen sademäärät olivat heinäkuussa 1,5 - 2-kertaiset tavanomaiseen nähden. Osa pelloista kärsii liiasta märkyydestä, etenkin alavilla mailla ja peltojen notkokohdissa sekä tiivistymisestä kärsivissä paikoissa. Sateet ja kylvöjen pitkittyminen vaikeuttivat kevätviljojen rikkakasvitorjuntoja.

Vaikka edellytykset keskimääräiseen kokonaisviljasatoon ovat edelleen olemassa, alueelliset ja tilakohtaiset erot ovat tänä vuonna erityisen suuret sateiden paikallisuuden vuoksi, ProAgria sanoo. Etelä-Suomen viljelmät ovat kärsineet toistaiseksi vähiten kesän sääoloista.

Perunan satonäkymät huolestuttavat

Perunan satonäkymät ovat ProAgrian mukaan huolestuttavat erityisesti päätuotantoalueella Pohjanmaalla. Mukulasadon kasvu on vielä pahasti kesken ja sateet ovat lisänneet perunaruton ja muiden tautien riskiä.

Varsinkin tulva-alueilla perunakasvustot ovat heikkokuntoisia. Muun muassa Kristiinankaupungin alueella satoja hehtaareja perunaa on hukkunut veden alle.

Perunan satotilannetta synkentävät viime vuorokausien aikana Pohjois-Pohjanmaalla saadut rankat sateet.

Vadelman satokausi alkamassa

Viileä ja sateinen sää on hidastanut myös vadelmien kypsymistä. Ensimmäiset avomaanvadelmat tulivat myyntiin runsas viikko sitten.

Pääsatokauden odotetaan käynnistyvän tällä viikolla ja jatkuvan elokuun ajan. Odotettavissa on hyvä vadelmasato, mutta uhkana on harmaahome.

Mansikan satokausi jatkuu poikkeuksellisesti elokuuhun asti, sillä viileät säät ovat pitkittäneet kukintaa ja sadon kypsymistä. Pieniä eriä mansikkaa valmistuu vielä elo-syyskuun taitteessa.

Ensimmäiset herukat ovat tulleet myyntiin. Satonäkymät arvioidaan tyydyttäviksi Etelä-Savoa lukuunottamatta.

Myös kesäomenien sadosta on tulossa tyydyttävä, mutta omenien kypsymistä joudutaan odottamaan vielä parisen viikkoa.

Säiden lämpeneminen on nopeuttanut vihannesten kasvua, mutta vihanneskasvustot ovat reilun viikon jäljessä keskimääräisestä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä