Viina ei enää riitä mielen sumentamiseen
Yhä useampi sortuu alkoholin sijaan tai sen lisäksi lääkkeisiin ja huumeisiin. Vaikeammat ongelmat näkyvät viikkokausien jonoina A-klinikalla.
Alkoholi ei ole enää herra päihteiden kirjossa. Yhä useammin päihdeongelmaiset käyttävät alkoholin sijaan tai sen kanssa sekaisin myös lääkkeitä ja huumeita. Samalla myös päihdeongelmaisten avun tarve on yhä monimutkaisempaa ja aikaa vievempää, mikä näkyy ruuhkina A-klinikoilla.
Esimerkiksi Mikkelin A-klinikan keskusteluapua jonottaa yli 30 ihmistä, mikä tarkoittaa useiden viikkojen, jopa kuukausien jonoja. Tilanne on ollut vaikea jo viimeisen parin vuoden ajan.
- Täällä näkyy koko päihteidenkäytön kirjo: on alkoholiongelmaisia, sekakäyttäjiä ja huumeongelmaisia. Yhä useammin varsinkin nuorilla aikuisilla kuvioissa on mukana alkoholin lisäksi muita päihteitä. Moniongelmaisten hoito on vaativampaa ja vie enemmän aikaa, Sirkiä-Lappalainen kuvailee.
Positiivista on, että päihdeongelmiin osataan hakea apua aiempaa rohkeammin. Se voi osaltaan lisätä ruuhkaa klinikalla.
- Täällä meillä näkyy kuitenkin vain jäävuoren huippu, suurin osa varmasti nuolee haavojaan kotona, Sirkiä-Lappalainen arvelee.
A-klinikan päivystyksessä otetaan aina vastaan
Moni hakeutuu A-klinikalle pitkän ryyppyputken jälkeen katkaisun toivossa. Se kannattaa, sillä vaikka jonoja yksilökeskusteluihin on, A-klinikalla on päivystys, jossa pääsee tapaamaan sairaanhoitajan jonojen ohi arkipäivisin.
Sairaanhoitajan kanssa pääsee selvittämään tilannettaan. Yhdessä arvioidaan esimerkiksi laitoshoidon tai lääkityksen tarvetta.
Myös syksyn saapuminen näkyy A-klinikalla perinteisesti lisääntyneinä yhteydenottoina lomien lisättyä alkoholin käyttöä.
- Meillä syksy ei enää kuitenkaan hirveästi lisää yhteydenottoja, kun on muutenkin niin vilkasta koko ajan, Sirkiä-Lappalainen kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lentokone laskeutui Turkuun yhdellä moottorilla
Turun lentokentälle laskeutunut lentokone joutui vaaratilanteeseen, kun toinen koneen moottoreista sammui ennen laskeutumista. Viasta huolimatta laskeutuminen oli onnistunut.
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
Suomessa lievemmät raiskaustuomiot kuin Ruotsissa - tilanne muuttumassa
Raiskauslainsäädäntö on tiukentumassa.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
