Viisi kuntaa Varsinais-Suomeen – pikkukunnilla valinnanvaraa
Varsinais-Suomessa on kolmen vuoden kuluttua viisi kuntaa, mikäli kuntauudistusta pohtineen työryhmän kuntaministeri Henna Virkkuselle (kok.) luovuttama raportti toteutuu. Hallituksen toiveissa on, että uudet kunnat voisivat aloittaa vuonna 2015. Kuusi nykyistä varsinaissuomalaista kuntaa saisi valinnanvaraa suuntautumisestaan.
Työryhmän raportissa on esitetty kaksi erilaista kuntajakokarttaa. Toinen muodostaisi kunnat nykyisen Varsinais-Suomen alueelle ja toisessa maakuntaraja ylitettäisiin pohjoiseen eli Satakuntaan. Työryhmä kuitenkin painottaa, että kuntien ääntä on kuultava, ja myös kunnille on annettava mahdollisuus vaihtoehtoisten kuntarajojen esittämiseen.
Työryhmän esityksen pohjalta Turkuun liitettäisiin Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto, Tarvasjoki, Aura , Rusko, Masku, Nousiainen sekä Mynämäki. Mahdollisesti myös Sauvo, Paimio ja Marttila olisivat jatkossa osana Turkua.
Salo pysyisi omana itsenään, mutta mahdollisesti siihen liittyisivät Sauvo, Paimio, Martttila, Koski Tl ja Somero.
Loimaaseen sulautuisivat Oripää ja Pöytyä ja mahdollisesti Koski Tl. Myös osia Ypäjästä saattaisi liittyä Loimaaseen.
Uusikaupunki olisi jatkossa nykyisten Laitilan, Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan sekä mahdollisesti Pyhärannan eteläosien yhteenliittymä.
Parainen ja Kemiönsaari muodostaisivat yhtenäisen ruotsinkielisen saaristokunnan.
Vaihtoehtoja on – tosin rajallisesti
Työryhmän mukaan Someron, Marttilan, Sauvon, Paimion, Koski Tl:n ja Pyhärannan olisi mahdollista valita, mihin suurkuntaan liittyisi. Pyhäranta saattaa jakautua kahtia, jolloin pohjoisosat kuuluisivat Rauman ja Eurajoen kuntaliitospiiriin ja eteläosat Uuteenkaupunkiin.
Toisaalta työryhmän luovuttamassa raportissa Uusikaupunki, Laitila ja Pyhäranta voisivat muodostaa maakuntarajat ylittävän kunnan Rauman, Euran ja Eurajoen kanssa.
Mikäli ylimaakunnallinen kunta syntyisi, siirtyisivät Kustavi, Taivassalo ja Vehmaa osaksi Turun kuntajakoselvitystä.
Kuntaministeri Henna Virkkunen sai raportin kello 11. Sen on tarkoitus toimia keskustelun pohjana koko Suomeen jalkautettavassa kuntauudistuspohdinnassa. Raportin perusteella jopa kaksi kolmesta nykyisestä kunnasta häviäisi kartalta.
Ehdotettu kuntarakenne luo työryhmän mukaan pohjan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tehokkaalle järjestämiselle.
Kunnanvaltuustoilla on aikaa antaa lausuntonsa työryhmän selvityksestä sekä esittää näkemyksensä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistushankkeista 13.4.2012 saakka.
Kuntamäärä pudonnut ropisten
Varsinais-Suomen kuntamäärä on puolittunut Paras-hankkeen myötä vuoden 2004 jälkeen. Tuolloin maakunnassa oli 56 kuntaa – tällä hetkellä 28. Näistä vain neljä, eli Turku, Salo, Kaarina ja Raisio ylittävät asukasmäärältään 20 000 rajan, jota on pidetty palvelurakenteen ylläpidon kannalta riittävän suurena.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.