Viisi kuollut panttivankitilanteessa Saksassa
Asunnostaan häädön saanut mies otti ainakin kolme ihmistä panttivangiksi ja linnoittautui asuntoonsa. Poliisin mukaan mies tappoi itsensä ja kaikki panttivankinsa.
Aseistautunut mies otti tänä aamuna Lounais-Saksan Karlsruhessa panttivangiksi ainakin kolme ihmistä ja linnoittautui asuntoonsa. Poliisin mukaan mies on ampunut itsensä ja panttivankinsa.
Tilanne alkoi asukkaan häädöstä, kertoo saksalainen Bild-lehti verkkosivuillaan. Bildin mukaan mies otti panttivangeiksi haastemiehen, lukkosepän ja asunnon uuden omistajan. Heidän lisäkseen ammuttuna on löytynyt yksi nainen.
Tekijään ei saatu puheyhteyttä. Poliisi uskoo, että hän toimi yksin.
Iso osa Karlsruhen kaupungista asuintalon ympärillä suljettiin, kun rakennuksesta ammuttiin aamulla useita laukauksia.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Tukholman yöllistä rähäkkää yritetään estää toistumasta
Kymmeniä autoja poltettiin ja neljä poliisia loukkaantui Husbyssa maanantain vastaisenä yönä. Poliisiakin syytetään ylilyönneistä, muun muassa rasistisesta nimittelystä.
MOT: Suomalaisilla keskeinen rooli TeliaSoneran Uzbekistan-jupakassa
Ruotsissa on meneillään laaja korruptiotutkinta, joka liittyy TeliaSoneran vuoden 2007 Uzbekistanin kauppoihin. Ruotsalaisen selvitysmiehen mukaan TeliaSoneran epäselvyydet juontuvat yrityksen suomalaisen osan, Soneran perinteestä, joka siirtyi yhtiöiden yhdistymisen myötä TeliaSoneraan. MOT TV1, klo 20.
Egypti lähetti lisää joukkoja Siinaille sieppausten takia
Kolme poliisia ja neljä sotilasta siepattiin viime viikolla.
Georgiaa johtaa joogaava pääministeri
Yle Uutiset tapasi pääministeri Bidzina Ivanishvilin Tbilisissä. Ivanishvili korostaa Georgian toimivia suhteita sekä EU-maihin että Venäjään. Vapaa-aikanaan pääministeri joogaa ja kerää eurooppalaista taidetta.
Venäjä sanoo estäneensä terrori-iskun Moskovassa
Kaksi epäiltyä kuoli ja kolmas pidätettiin. Viranomaisten mukaan he olivat saaneet terrorismikoulutusta ulkomailla.
Bostonin isku kiihdytti terroristijahtia Venäjän Pohjois-Kaukasiassa
Dagestanissa useita ihmisiä on pidätetty epäiltynä yhteyksistä pommi-iskuihin.
Jälleen tekstiilitehtaan onnettomuus Aasiassa
H&M-ketjulle vaatteita valmistavan kambodzalaistehtaan lepotila suistui järveen.
Pohjois-Korea ampui viidennen raketin kolmessa päivässä
Pohjois-Korean mukaan kyseessä on sotilaskoulutus, jollaiseen jokaisella itsenäisellä maalla on oikeus.
Pikkuprinsessa Estelle piteli voittomaljaa maajoukkuepaidassa - ruotsalaiset tapasivat torilla
Tre Kronor lauloi yhdessä Robin Stjenbergin kanssa Euroviisuissa kuullun kappaleen. Tukholman keskustaan oli kokoontunut tuhansia ihmisiä.
Ruotsin Solnassa ryöstettiin arvokuljetus
Ryöstäjät saivat arvokuljetuksesta mukaansa laukun, mutta ei ole kerrottu, mitä se sisältää. Ruotsalaislehtien mukaan poliisi kuulustelee kolmea ihmistä, joilla epäillään olevan yhteyttä ryöstöön.
