Viisi loukkaantui nokkakolarissa Maalahdella
Loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan. Pelastuslaitoksen palopäällikön mukaan autot ovat pahasti ruhjoutuneet.
Kolme lasta ja kaksi aikuista loukkaantui kahden henkilöauton kolarissa Rantatiellä Maalahdella. Yksi aikuinen ja yksi lapsi loukkaantuivat vakaavsti. Onnettomuus sattui risteysalueella, jossa on 80 km/h nopeusrajoitus.
Onnettomuus tapahtui noin kello 17.20 maanantai-iltapäivällä. Tie oli suljettu klo 21 saakka.
Lapsia kuljettaneen auton kuljettaja oli matkalla pohjoiseen Rantatietä pitkin. Rantatien ja Söderfjärdenintien risteyksessä kuljettaja ei huomannut ajoissa kaistalle pysähtynyttä ajoneuvoa, joka oli kääntymässä Södefjärdenintielle.
Risteyksessä on ohituskaista oikealle. Nainen oli väistänyt auton ohi ohituskaistalle, mutta ei pystynyt pitämään autoa omalla kaistallaan, sillä seurauksella, että hän kolaroi vastaantulevaan auton kanssa. Vastaantulevan auton kuljettaja oli paikkakuntalainen. Poliisi on aloittanut onnettomuustutkinnan.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Pohjalaiskouluista valmistuttiin ammatteihin
Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa juhlitaan jälleen ammatteihin valmistumista. Yle Pohjanmaa julkaisee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oppilaitoksista valmistuneiden nimet, kun oppilaitokset toimittavat nimilistat toimitukseen. Onnea kaikille ammattiin valmistuneille!
Vaasa haluaa kouluttaa väkeä jo pienestä pitäen energiateollisuuden tarpeisiin
Tavoitteena on luoda erityisesti Vaasanseudun energiateollisuuden työvoimatarpeita palveleva kasvatus-ja koulutusjärjestelmä. Suunnitelmissa on muun muassa laittaa koululaiset lukemaan kiinaa, venäjää ja espanjaa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
