Etelä-Savo |

Viitamies arvostelee kuntaliitosselvitysaloitetta

Mikkelin kaupunginvaltuuston sosialidemokraattinen varapuheenjohtaja Pauliina Viitamies pitää aloitetta Mikkelin kuntaliitosselvityksestä huonosti valmisteltuna ja ajoitettuna. Viitamies ei ole allekirjoittanut pääasiassa sosialidemokraattien tekemää valtuustoaloitetta.

Kansanedustaja Pauliina Viitamies
Kansanedustaja Pauliina Viitamies Kuva: YLE

Kansanedustaja Pauliina Viitamiehen mielestä selvityksen ajankohta on väärä. Etelä-Savossa on menossa muita ylikunnallisia ja jopa maakunnallisia selvityksiä. Voimavarat on nyt suunnattava nyt niihin.

Hän arvostelee valtuustoaloitetta myös huonosta valmistelusta ja kritisoi omaa valtuustoryhmäänsä.

- Aloite tuli yllätyksenä ja puskasta. Tällaisista asioista on tapana keskustella ja sopia ensin omissa porukoissa ja sen jälkeen muitten kanssa. Menettelytapa oli väärä eikä ajankohta selvitykseen ollut sopivat, sanoi Viitamies Etelä-Savon Radion kansanedustajatentissä

- Kun muistetaan aikasemmat kuntaliitokset mitä Mikkelissä on tehty, niin kyllä aina on aloite lähtenyt sieltä pienemmästä kunnasta ja uskon, että niin seuraavassa kuntaliitoksessa tulee käymään. Pienempi kunta tekee itse omat ratkaisunsa haluaako liittyä ja mihin liittyy. Sen jälkeen Mikkeli olkoon vastaanottavana niin kuin on tähänkin mennessä ollut.

Viitamiehen mukaan jotkut ovat jo ihmetelleet, miksi aloite kuntaliitosselvityksestä on haluttu ajoittaa Mainion valmistelun kanssa samaan aikaan.

- Mainio menee nyt omia menojaan ja selvityksessä olevat kunnat anatavat oman lausuntonsa helmikuun lopussa. Kesäkuussa on päätösten aikana enkä usko, että missään kunnassa Mainio menee sellaisenaan läpi.

Hallitus muuttakoon ohjelmaansa itse

Kansanedustajatentissä Pauliina Viitamies suhtautui kriittisesti eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön esitykseen hallituspohjan laajentamisesta ennen vaaleja. Niinistä esitti lauantaina YLE TV 1:ssä hallituspohjan tarkistamista ennen vaaleja Suomen taloustilanteen takia.

- Jos hallitus haluaa korjata hallitusohjelmaa, se voi tehdä sen yksinkin. Tähän mennessä hallituspuolueet eivät ole antaneet demareiden esityksille tukea. Hallituksella on valta muuttaa ohjelmaansa ilman oppositiotakin, sanoi Viitamies.

Lähteet:
YLE Etelä-Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä