Viitasaari satsaa tulevaisuudessa tuuleen
Viitasaari haluaa tulevaisuudessa panostaa tuulivoimaan. Kolmannessa vaihemaakuntakaavassa kaupungin alueelle on kaavailtu kahta tuulivoimapuistoa, joista se haluaa pitää kiinni.
Viitasaari näyttää vihreää valoa tuulivoimalle. Kolmannen vaihemaakuntakaavan luonnoksessa Viitasaaren Toulauden ja Kolkun alueille on merkitty tuulivoimavaraukset, joista kaupunki haluaa pitää kiinni.
Kaavaluonnokseen ei ole tuulivoimasuunnitelman osalta tullut valituksia ja alueiden käytölle on hyvät perusteet, sanoo Viitasaaren kaupunginjohtaja Jouko Räsänen.
- Nämä alueet erittäin hyvällä tuulisella alueella ja ovat mittaluokaltaan merkittäviä. Ne pystytään kytkemään hyvin esimerkiksi sähköverkkoon ja nämä ovat infran osalta ihan perusteltuja näkökulmia jatkaa.
Kaavaluonnokseen ei ole tullut ainuttakaan valitusta, joten kaavoitus halutaan saada alueiden osalta valmiiksi mahdollisimman pian. Tästä huolimatta tuulivoimaa joudutaan vielä tovi odottamaan, Räsänen kertoo.
- Uskon, että kaavoitus näiden alueiden osalta on suhteellisen pian kunnossa, mutta esimerkiksi Toulauden alue on niin suuri, että sitä ei varmaankaan lähimpään viiteen vuoteen ole mahdollista lähteä viemään toteutukseen.
Viitasaari aikoo lähteä mukaan pohjoisen Keski-Suomen kahdeksan kunnan yhteiseen tuulivoimayleiskaavoituksen toimikuntaan. Toimikunnan tarkoituksena on vauhdittaa tuulivoimahankkeita kaavoituksen osalta ja lisätä asiantuntijatietoa tuulivoimasta. Viitasaaren kaupunginvaltuusto päättää toimikunnan perustamisesta maanantaina.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Karhut tekevät tuhansien tuhoja hunajatarhoilla
Karhut ovat olleet poikkeuksellisen kovasti hunajan perään tänä keväänä. Vahinkoja voisi estää karhuaidalla, mutta määrärahat ovat jo menneet.
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.