Réunion-saarella asuu paljon kuuroja
Kuuro tuottaja Pascal Smith Réunion -saarelta (kuvassa etualalla).
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Reunion-saarella asuvat kuurot odottavat innolla uudistuksia elämäänsä. Intian valtamerellä sijaitsevalla pienellä saarella asuu noin 5 000 kuuroa.
Intian valtamerellä sijaitseva pieni Réunionin-saari kuuluu Ranskan hallintoalueeseen. Alue on ilmastoltaan ja vulkaaniselta aktiivisuudeltaan Havaijin kaltainen. Saarella asuu noin 800 000 ihmistä. Kuuroja heistä on noin 5 000 eli lähes saman verran kuin Suomessa. Kuurojen suuri määrä johtuu siitä, että vähäväkisellä saarella suurella osalla asukkaista on kuuroutta aiheuttava geeniperimä.
Kuurojen saarelaisten elämä on hyvin vaikeaa, kertoo Suomessa vieraileva kuuro Pascal Smith.
- Saarelaisten kuurojen itsetunto on heikko. Monet ajattelevat, ettei heistä ole mihinkään. Jotkut työskentelevät pimeästi puuseppinä. Koulutettuja on hyvin vähän. Vain yksi kuuro on suorittanut yliopistotutkinnon Ranskassa. 61 prosenttia kuuroista on työttömänä. Kuurojen lukutaito on 10-vuotiaan tasolla. Monet eivät osaa kirjoittaa ja lukea. Me emme sormita lainkaan, vaan viitomme kaiken.
Kuurojen koulu ja nettitelevisio luovat uskoa tulevaisuuteen
Smithin kuuro isä joutui aikoinaan kouluntielle Ranskaan asti. Sittemmin kuurojen koulu perustettiin Réunionin saarelle vuonna 1957. Tällä hetkellä koulua käy 300 lasta. He ovat 3-18 -vuotiaita. Osa heistä opiskelee kuulevien koulussa.
Pascal Smith vieraili alkuviikolla Helsingissä Hänen mukaan saarella tapahtuu nyt muutoksia huimaa vauhtia. Smith johtaa yritystään nimeltään Deafrun. Yrityksessä opetaan viittomakieltä kuuleville ja koulutetaan viittomakielentulkkeja.
Uusin aluevaltaus on pari kuukautta sitten perustettu nettitelevisio, joka on lisänyt kuurojen uskoa omiin mahdollisuuksiin.
- Kuurot liikuttuivat kun he näkivät netti-tv:stä muiden kuurojen saavutuksia. He ymmärsivät, että kuurot pystyvät! Näytimme Taipeissa järjestyt kuurojen olympialaiset netissä. Saarelaiset vaikuttuivat ja olemme ylpeämpiä itsestämme, kertoo Smith.
YLE Uutiset / Päivi Väntönen