Viking Line pidentää risteilyä polttoainetta säästääkseen
Helsinki-Tukholma -välillä Tukholmaan saavutaan varttia myöhemmin ja lähdetään varttia aiemmin.
Polttoaineen hintojen nousu pakottaa varustamokonserni Viking Linen väljentämään risteilyaikataulua. Syyskuusta alkaen risteily saapuu Tukholmaan hieman aiempaa myöhemmin ja lähtee aikaisemmin. Myös Helsinkiin risteily saapuu nykyistä aikataulua 10 minuuttia myöhemmin.
Viking Linen toimitusjohtajan Mikael Backmanin mukaan aikatauluja väljentämällä konserni pyrkii säästämään polttoainekuluissa: kun ajaa hitaammin, polttoainetta kuluu vähemmän.
- Volyymimme eivät ole riittäneet polttoaine- ja henkilöstökulujen kattamiseksi. Odotamme uutta Grace-alustamme, joka tuo volyymia, sanoo Backman.
Henkilöstökuluissa Viking Line säästää luonnollisen poistuman avulla eli eläkkeelle jäävän tilalle ei automaattisesti oteta uutta työntekijää.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Bitcoinit viranomaisten syynissä - huolenaiheena veronkierto, musta pörssi ja järjestäytynyt rikollisuus
Musta pörssi, heilahteleva kurssi ja epäluotettavat vaihtopörssit tekevät bittirahasta riskialttiin valuutan, joka aiheuttaa päänvaivaa finanssialaa valvoville viranomaisille. Isossa-Britanniassa joukko veroviranomaisia, poliiseja ja tiedustelupalvelun agentteja kokoontui maanantaina Lontooseen puhumaan digitaalisen valuutan tulevaisuudesta.
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Professori syyttää työeläkeyhtiöitä kähminnästä
"Asiakkaista kilpaillaan joka tapauksessa. Sitä ei saa nyt tehdä avoimesti vaan se täytyy tehdä vähän kuin kähmien."
Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.
Moskovan junat uudemmiksi parin vuoden sisällä
Venäjän rautatieyhtiö RZD:n varapääjohtaja lupailee uudempaa kalustoa Helsingin ja Moskovan väliseen henkilöliikenteeseen.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Oikeus hyväksyi muoviputkikaupat - Kilpailuvirasto yritti estää
Kilpailuvirasto vaati helmikuussa Uponorin ja KWH:n yrityskaupalle kieltoa. Markkinaoikeus hyväksyy kaupan, jos tuotantolinjoja myydään kilpailijoille.
Matti Lievosesta vuorineuvos
Tuore vuorineuvos Matti Lievonen on toiminut Neste Oilin toimitusjohtajana vuodesta 2008. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina myöntänyt 68 arvonimeä.
